Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.01.2022 klo 12:00 - 16:50 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Muutoksenhakuohje Pöytäkirja PDF-muodossa
1   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen
2   Pöytäkirjan tarkastaminen
3   Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat/tiedoksi annettavat asiat
4   Kysymys/valtuustoaloite ylimääräisen koronakorvauksen maksamisesta hoitohenkilökunnalle
5   Valtuustokysymys Kittilässä järjestettävien mielenterveyspalvelujen tilanteesta
6   Valtuustoaloite koskien koulun oppilaille tarjoamien liikuntavälineiden huoltamista
7   Valtuustoaloite hygieniapassin suorittamisen mahdollistamiseksi perusopetuksessa yläasteen 8. ja 9. -luokkalaisille sekä mahdollisuuksien mukaan myös lukiolaisille
8   Valtuustoaloite koskien sivukylien sorateiden kuntoa kelirikon aikaan
9 Valtuustoaloite/Sirkan Höperöojan jokivarren kunnostus
10   Valtuustoaloite/Maauimala kirkonkylälle
11   Valtuustoaloite/Pyöröpaalien muovien keräämisen järjestäminen keväisin
12   Valtuustoaloite kylmäsäilytystilojen rakentamisesta uuden koulukeskuksen keittiön yhteyteen lähiruoan käytön lisäämiseksi
13   Valtuustoaloite/Kittilän lukion liikuntasalien saneeraus
14   Valtuustoaloite/Kittilän kunnan ja Kittilän seurakunnan yhteiset näyttötaulut
15   Tontin hinnoittelu Vesikkopalon-Lainiojoen ranta-asemakaava (K308T1)
16   Yhteistyöesitys Ylläs - Levi - tapahtumaan liittyen
17   Lapland Triathlon Levi ry:n avustushakemus Levi Extreme Triathlon -tapahtumaa varten
18 Talousarvion 2022 täytäntöönpano-ohjeet
19   Vaalilautakuntien täydentäminen aluevaalien 23.1.2022 vaalipäivää varten
20   Otto-oikeuden käyttäminen lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiin/Käsittely Khall 18.1.2022
21   Kunnanvaltuuston kokouksen 13.12.2021 päätösten laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano
22   Rakennusluvan 21-0411-R muistutusten tiedoksi saattaminen tekniselle lautakunnalle ja Lapin Ely-keskukselle
23   Lausunto Agnico Eaglen kaivoksen tuotannon noston ja CIL-rikastushiekan hallinnan ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta
24   Jäsenen nimeäminen Lapin Pelastuslaitoksen neuvottelukuntaan
25   Johtavan terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen

Osallistuja Tehtävä
Rajala Pekka puheenjohtaja
Toivanen Marita 1. varapuheenjohtaja
Salonen Tarmo 2. varapuheenjohtaja
Jauhojärvi Pirkko jäsen
Nevalainen Paula jäsen
Nikkinen Jouko jäsen
Veltheim Saana jäsen
Ylläsjärvi Esa jäsen
Hangasvaara Sirkka varajäsen
Majava Jukka varajäsen
Fagerholm Raili varajäsen
Nevalainen Aki kunnanvaltuuston pj
Junttila-Vitikka Pirjo kunnanvaltuuston 1. vpj
Yritys Inkeri kunnanvaltuuston 3. vpj
Ylinampa Sanna vs. kunnanjohtaja
Lång Tuija controller

Nähtävilläolo  
Kunnantalolla hallinto-osastolla/yleisessä tietoverkossa kunnan verkkosivuilla (http://www.kittila.fi)  
Alkaen 24.01.2022 12:00