Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.01.2022/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 489

09.11.2021

Tekninen lautakunta

§ 149

15.12.2021

Kunnanhallitus

§ 11

18.01.2022

 

Valtuustoaloite/Pyöröpaalien muovien keräämisen järjestäminen keväisin

 

296/11.03.02/2021

 

Khall 09.11.2021 § 489

 

 

Valtuutettu Akseli Erkkilä jätti valtuuston kokouksessa 21.6.2021 Kuntalaislistan, Vasemmistoliiton ja SDP:n valtuustoryhmien sekä valtuutettu Mikko Saarelan puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

"Valtuustoaloite: Pyöräpaalien muovien keräys

21.6.2021

 

Me allekirjoittaneet esitämme, että Kittilä ottaa asiakseen saada Lapeco järjestämään keväisin kylissä pallomuovien keräyksen. Nykyisellään muovien hävittäminen asiallisesti on maatalouden harjoittajille vaikeaa.

Pallomuovi = pyöröpaalien muovi."

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen teknisen toimen toimialan valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on tekninen johtaja.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Teknlk 15.12.2021 § 149

 

 

(Lisätietoja: Tekninen johtaja p. 040 5406 357)

 

Pyöröpaalien muovi on polttokelpoista jätettä ja sen hinta Lapecolle vietynä on 169,04 €/tonni (Alv 0%).

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK on luonut kiertoasuomesta.fi maatalouslähtöisen markkinapaikan sivuvirroille ja kiertotalousmateriaaleille. Markkinapaikka on valtakunnallinen.Kiertoasuomesta.fi sivujen mukaan keräyksessä pyritään alueellisiin noutoihin, eli kun alueella on useita tiloja tyhjennettävänä, tehdään alueelle noutoreititys. Yksittäiset noudot ovat mahdollisia, kun tilalla on yli 2000 kg noudettavaa jätettä. Noutoaika tilauksesta on 2 kk. MTK:n jäsenille mm. lajiteltu, puhdas ja kierrätyskelpoinen päällysmuovi on 30 €/tonni ja ns. ei jäsenille 50 €/tonni noudettuna. Sivustolla on ohjeet lajitteluun ja säilytykseen sekä yhteystiedot.

 

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättää aloitteen johdosta ilmoittaa aloitteen tekijöille edellä kerrotun.

Aloite saatetaan kunnanvaltuustolle ja todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 18.01.2022 § 11

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä edellä olevan esityksen vastaukseksi valtuustoaloitteeseen.

 

Kunnanhallitus esittää edellä esitetyn vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi kunnanvaltuustolle ja esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa