Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.01.2022/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 496

09.11.2021

Tekninen lautakunta

§ 150

15.12.2021

Kunnanhallitus

§ 12

18.01.2022

 

Valtuustoaloite kylmäsäilytystilojen rakentamisesta uuden koulukeskuksen keittiön yhteyteen lähiruoan käytön lisäämiseksi

 

5/10.03.01/2021

 

Khall 09.11.2021 § 496

 

 

Varavaltuutettu Ahti Ovaskainen jätti valtuuston kokouksessa 11.10.2021 Vihreiden ja Kokoomuksen valtuustoryhmien sekä valtuutettujen Juha Hettula ja Mikko Rauhala puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

"Valtuustoaloite

 

Kittilän kunnan keittiöiden ruokahankinnoissa pitää lisätä lähiruuan osuutta. Uutta koulua rakennettaessa koulun keittiön yhteyteen tulee rakentaa suurempi kylmäsäilytystila, jotta paikallisilta tuottajilta voidaan ostaa esimerkiksi kalaa, lihaa ja marjoja. Erillinen kylmäsäilytystila mahdollistaisi sen, että yrittäjät voisivat toimittaa tuotteita pienemmissäkin erissä."

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen teknisen toimen toimialan valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on tekninen johtaja.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Teknlk 15.12.2021 § 150

 

 

(Lisätietoja: Ravintopalvelupäällikkö p. 040 5410 137)

Uutta koulua rakennettaessa tehdään koulukeskukseen erikoisruokavaliokeittiö (dieettikeittiö), muutetaan keittiön toimintoja: tiskipaikka siirtyy, taukohuone työntekijöille, lisätään uuni, jäähdytyskaappi, emännän huone ja kuiva-ainekaappi muuttavat paikkaa.

Uusia kylmäsäilytystiloja ei ole suunnitelmassa. Suunnitelmat ovat perustuneet koulukeskuksesta laadittuun tarveselvitykseen ja hankesuunnitelmaan.

Ravintopalvelut on kilpailuttanut "lähiruokaelintarvikkeet" Cloudiassa tälle vuodelle 2021 ja tulevalle vuodelle 2022. Vuoden 2022 kilpailutus päättyy 14.12.2021. Kuluvana vuonna 2021 on hankittu poroa (kuutioina, käristyslihana ja jauhelihana Levi Food Oy:ltä), leipää (Lapin Leipomo Oy:ltä) ja kalaa (siika, ahven, hauki massana, fileinä ja siikaa kuutioina). Lisäksi kuntatiedotteessa on ollut kesäisin marjanostoilmoitus. Marjoja on ostettu yksityisiltä henkilöiltä pienissä erissä. Kylmäsäilytystilat ovat nykyisellään riittävät. Kesällä on terveyskeskuksen keittiö toiminut välivarastona koulukeskuksen marjoille.

 

Tekninen johtaja:
Lautakunta päättää aloitteen johdosta esittää kunnanhallitukselle, että se päättäisi ilmoittaa edellä kerrotun tiedoksi aloitteen tekijöille ja kunnanvaltuustolle. Aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 18.01.2022 § 12

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä edellä olevan esityksen vastaukseksi valtuustoaloitteeseen.

Kunnanhallitus esittää edellä esitetyn vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi kunnanvaltuustolle ja esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi.

Päätös:

Esitys hyväksyttin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa