Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.01.2022/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 19

18.01.2022

 

Vaalilautakuntien täydentäminen aluevaalien 23.1.2022 vaalipäivää varten

 

332/00.00.00/2021

 

Khall 18.01.2022 § 19

 

(Lisätietoja: vs.hallintojohtaja Tuija Lång, 040-6724 257)

 

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallitus päättää vaalilautakuntien puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta ja vaalilautakuntien jäsenistä sekä varajäsenistä.

 

Koronapandemia voi aiheuttaa hätä- tai kriisitilanteita aluevaalien aikana vaalipäivän suhteen.Hätätilanteita varten on syytä olla suunnitelma ja valmius reagoida nopeasti esiin tuleviin tilanteisiin. Nyt meneillään olevassa pandemiatilanteessa vaalivirkailijoita voi joutua koronatartunnan tai koronavirusaltistumisen vuoksi jäämään karanteeniin tai eristyksiin.

 

Vaalilautakuntien osalta kunnanhallitus on jo aiemmissa päätöksissään varautunut tähän riittävillä varajäsenten nimeämisillä. Lähtökohtana äkillisissä tilanteissa onkin vaalilautakunnissa käyttää varajäseniä. Mikäli varajäsenet kuitenkin loppuvat kesken yllättävän tilanteen sattuessa, tulisi tähän varautua. Tarkoituksenmukaista olisi tällöin käyttää muuta henkilöstöä sekä nimetä lisää jäseniä vaalilautakuntien varajäseniksi. Keskusvaalilautakunnan sihteerillä tulisi olla toimivalta tehdä tässä tilanteessa päätös rekrytoida ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoita vaalipäivänä vaalilautakuntien jäseniksi tai varajäseniksi, mikäli jonkun vaalilautakunnan jäsenet tai varajäsenet eivät olisi enää äkillisistä ja ennalta arvaamattomista syistä käytettävissä.

Lisäksi kunnanhallituksen tulisi nimetä lisää varahenkilöitä vaalilautakuntia varten. Kunnanhallituksen varajäsenpooliin nimettävät henkilöt ovat vaalipäivänä kaikkien vaalilautakuntien käytettävissä.

 

Vs. kunnanjohtajan ollessa esteellinen, tämän asian esittelijänä toimii vs. hallintojohtaja Tuija Lång.

 

Vs. hallintojohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteeri Sanna Ylinamman tekemään hätätilanteessa muutoksia vaalilautakuntien kokoonpanoihin sekä valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin rekrytoimaan ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoita vaalipäivänä vaalilautakuntien jäseniksi, mikäli jonkun vaalilautakunnan jäsenet tai varajäsenet eivät olisi enää käytettävissä.

2) nimetä lisäksi vaalilautakuntien yhteiseen varajäsenpooliin lisää henkilöitä tarpeelliseksi katsomansa määrän.

 

Päätös:

Vs. kunnanjohtaja Sanna Ylinampa poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi, koska toimii keskusvaalilautakunnan sihteerinä.

 

Pekka Rajala esitti, että Raija Palosaari nimettäisiin varajäsenpooliin.

Pirkko Jauhojärvi esitti, että Sirkka Hangasvaara nimettäisiin varajäsenpooliin.

Paula Nevalainen esitti, että Pirkko Jauhojärvi nimettäisiin varajäsenpooliin.

 

Vs. hallintojohtajan esitys hyväksyttiin ja kunnanhallitus päätti nimetä varajäsenpooliin Raija Palosaaren, Sirkka Hangasvaaran ja Pirkko Jauhojärven.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa