Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.02.2022 klo 12:00 - 14:32 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Muutoksenhakuohje Pöytäkirja PDF-muodossa
26   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen
27   Pöytäkirjan tarkastaminen
28   Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat/tiedoksi annettavat asiat
29 Zero Pointin asemakaavamuutos
30   Etuosto-oikeuden käyttämättä jättäminen, kiinteistökauppa 14.1.2022
31   Asiakirjojen allekirjoittaminen
32   Maksumääräyksen antajat
33 Päätökset kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta, veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta ja kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2022
34   Johtavan terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen
35   Otto-oikeuden käyttäminen lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiin/Käsittely Khall 1.2.2022
36   Valtuustoaloite/Palveluseteli talviasumiseen
37 Yli 70-vuotiaille myönnettävän talvikunnossapitoavustuksen myöntämisperusteet
38   Työtoimikunnan asettaminen
39   Kunnanjohtajan virkavaalin vahvistaminen
40   Sivistystoimenjohtajan virkavaalin vahvistaminen

Osallistuja Tehtävä
Rajala Pekka puheenjohtaja
Toivanen Marita 1. varapuheenjohtaja
Salonen Tarmo 2. varapuheenjohtaja
Jauhojärvi Pirkko jäsen
Mäkitalo Jussi jäsen
Nevalainen Paula jäsen
Nikkinen Jouko jäsen
Veltheim Saana jäsen
Ylläsjärvi Esa jäsen
Hangasvaara Sirkka varajäsen
Fagerholm Raili varajäsen
Nevalainen Aki kunnanvaltuuston pj
Yritys Inkeri kunnanvaltuuston 3. vpj
Rantapelkonen Jari kunnanjohtaja
Ylinampa Sanna hallintojohtaja

Nähtävilläolo  
Kunnantalolla hallinto-osastolla/yleisessä tietoverkossa kunnan verkkosivuilla (http://www.kittila.fi)  
Alkaen 03.02.2022 11:15