Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 31.08.2020 klo 14:00 - 17:20 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Muutoksenhakuohje Pöytäkirja PDF-muodossa
79   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
80   Pöytäkirjan tarkastaminen
81   Valtuusaloite Levin alueen katujen talviaikaisen kunnossapidon seurannan saamiseksi yleisesti nähtäville
82   Vasemmistoliiton Kittilän valtuustoryhmän valtuustoaloite jätehuoltomääräysten muuttamista koskevan tiedustelun tekemiseksi Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Lapecolle
83   Valtuustoaloite koskien Tunturitien 1. kaavoittamista kaavatieksi ja 2. ottamista kunnan hoitovastuulle
84   Valtuustoaloite, Kantatie 79 leväntäminen Rauhalan kylän kohdalla
85   Kittilän Vasemmiston valtuustoryhmän valtuustoaloite 11.11.2019 sähköisestä kokouspalvelusta ja kunnanhallituksen teknisestä sihteeristä
86   Valtuustoaloite Kittilän kunnanvaltuuston kokousajan muuttamisesta aikaisemmaksi
87   Valtuustoaloite paikallisradion perustamisesta
88   Valtuustoaloite - Työttömän aktiivimalli/uuden toimintamallin kehittäminen
89   Valtuustoaloite ulkopuolisten virkamiesten ottamisesta hallinnollisesta kriisistä pois pääsemiseksi
90   Valtuustoaloite ulkopuolisen lakiavun ottamisesta kunnanvaltuuston ja -hallituksen kokouksiin
91   Valtuustoaloite vapaan keskustelun lisäämisestä kunnanvaltuuston kyselytunnille
92   Valtuustoaloite pormestarimallin mukaisten rakenteellisten muutosten käynnistämisestä
93   Valtuustoaloite talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden nimilaattojen sijoittamisesta
94   Aloite kunnanvaltuuston kokousten kuvaamisesta ja nauhoittamisesta
95 Kristillisen kulttuurin ja musiikin tuki ry:n hankeaikainen lainahakemus/Tunturi kutsuu -kristillnen musiikkitapahtuma Tunturi-Lapissa -hanke
96 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös 7.7.2020 Nro 20/0383/2 kunnallisvalituksesta koskien kunnanvaltuuston päätöstä 13.11.2018 § 81 ´Valtuustoaloite Lapeco-kuntayhtymästä eroamisen peruuttamiseksi´
97   Kunnanjohtajan viran täyttäminen 1.1.2021 lukien
98 Tilapäisen valiokunnan esitys valtuustolle Kittilän kunnan toimielinten erottamiseksi epäluottamuksen perusteella
99 Kunnanhallituksen, kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali
100   Sosiaali- ja terveyslautakunnan vaali
101   Teknisen lautakunnan vaali
102   Rakennus- ja ympäristölautakunnan vaali
103   Koululautakunnan vaali
104   Vapaan sivistystyön lautakunnan vaali
105 Valtuutettujen puheenvuorot, aloitteet/Kvalt 31.8.2020

Osallistuja Tehtävä
Erkkilä Akseli jäsen
Fagerholm Raili jäsen
Kantola Susanna jäsen
Kautto Sakari jäsen
Kenttälä Toni 3. varapuheenjohtaja
Korva Merja jäsen
Mertaniemi Tuula jäsen
Mäkitalo Markku 1. varapuheenjohtaja
Mäntymaa Vuokko jäsen
Nevalainen Aki puheenjohtaja
Nevalainen Paula jäsen
Ovaskainen Ahti jäsen
Palosaari Raija jäsen
Pekkala Antti jäsen
Poti Jukka jäsen
Rajala Pekka jäsen
Rantajääskö Tapani jäsen
Salmi Jukka jäsen
Salonen Tarmo jäsen
Toivanen Marita jäsen
Toivola Juha jäsen
Yritys Inkeri 2. varapuheenjohtaja
Ylläsjärvi Esa varajäsen
Hangasvaara Sirkka varajäsen
Vaara Yrjö varajäsen
Marttila Outi varajäsen
Nikka Milja varajäsen
Vuolli Oula varajäsen
Jämsén Antti kunnanjohtaja
Grandell Hanna-Maria vs. hallintojohtaja
Kurula Lauri tekninen johtaja

Nähtävilläolo  
Kunnantalolla hallinto-osastolla/yleisessä tietoverkossa kunnan verkkosivuilla (http://www.kittila.fi)  
Alkaen 03.09.2020 14:30