Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.05.2020/Pykälä 175

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 134

31.03.2020

Kunnanhallitus

§ 175

05.05.2020

 

Otto-oikeuden käyttäminen lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiin

 

121/01.01.01/2017

 

Khall 31.03.2020 § 134

 

 

Kuntalain 92 §:n mukaan kaupunginhallitus, kaupunginhallituksenpuheenjohtaja, kaupunginjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnanviranhaltija voivat ottaa hallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalainnojalla siirretty kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen tai kaupunginhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

Kunnan hallintosäännön 38 §:n mukaan kunnanhallituksella ei ole otto-oikeutta Revontuli-opiston jaoston päätöksiin. Otto-oikeutta ei myöskään ole niihin päätöksiin, jotka ovat kuntalain 92 §:ssä rajattu otto-oikeuden ulkopuolelle.

 

Hallintosäännön 40 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallituksenalaisen viranomaisen ja kunnanhallituksen jaoston on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Lautakuntien alaisten viranhaltijoiden päätökset ilmoitetaan ao. lautakunnalle.

 

23.3.2020 mennessä on valmistuneet seuraavat lautakuntien, jaostojen ja toimikuntien pöytäkirjat sekä viranhaltijapäätökset:

 

- Vapaan sivistystyön lautakunta 12.3.2020

 

- Tekninen lautakunta 17.3.2020

 

- Toimialajohtajien viranhaltijapäätökset ajalta 4. - 24.3.2020

 

Oheismateriaali

- asialistat lautakuntien kokouksista

- viranhaltijoiden päätösluettelo

- päätös Teknlk 17.3.2020 § 32 Yhdyskuntainsinöörin toimi

 

Tekninen johtaja Lauri Kurula on toimittanut kirjaamoon 18.3.2020 päivätyn kirjelmän, jolla on pyytänyt harkittavaksi otto-oikeuden käyttämistä teknisen lautakunnan 17.3.2020 § 32 tekemään päätökseen, joka koskee yhdyskuntainsinöörin toimen täyttämistä.

 

Kittilän kunnan voimassa olevan hallintosääntö 37 § määrittelee asian ottamisen kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Kunnanjohtaja Antti Jämsen on ilmoittanut esteellisyydestään asiassa, joten esittelijänä asiassa toimii hallintosäännön 3 §:n mukaisesti vs. hallintojohtaja.

 

Vs. hallintojohtaja:

Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset tiedoksi ja todeta, ettei kunnanhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Teknisen johtajan kirjelmään 18.3.2020 liittyen todettakoon, että teknisen lautakunnan päätös 32 § yhdyskuntainsinöörin toimea koskien on keskeneräinen asia. Kyseessä on Kuntalain 136 § mukainen asian valmistelu. Tekninen lautakunta on muutoksenhakuohjeessaan määritellyt tällä perusteella muutoksenhakukiellon.

 

Päätös:

Kunnanjohtaja Antti Jämsén poistui tämän asian käsittelyn ajaksi esteellisenä, hallintolaki 28 § esteellisyyden syynä.

 

Vastaesitys: kunnanhallituksen jäsen Tuula Mertaniemi teki jäsen Ahti Ovaskainen sekä varajäsen Tiina Huilajan kannattamana seuraavan vastaesityksen:

 

"Esitämme että kunnanhallitus käyttää otto-oikeutta, ja kumoaa teknisen lautakunnan 17.3.2020 § 32 kohdalla tekemän päätöksen ja palauttaa asian valmisteluun tekniselle lautakunnalle. Asian esittelijänä toimii tekninen johtaja. Teknisen johtajan esteellisyydelle esitellä asiaa ei ole lainmukaista estettä. Lauri Kurulan esteettömyydestä on kuntaliitto antanut lausunnon jo 16.10.2018."

 

Puheenjohtaja Pekka Rajala totesi, että koska on tehty vs. hallintojohtajan esityksestä poikkeava kannatettu vastaesitys, on suoritettava äänestys.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin:

Ne, jotka kannattavat vs. hallintojohtajan esitystä, äänestävät JAA.

Ne, jotka kannattavat Mertaniemen esitystä,äänestävät EI.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin neljä (4) jaa-ääntä ja kolme (3) ei-ääntä.

Jaa-ääniä antoivat Antti Pekkala, Pekka Rajala, Sakari Kautto ja Marita Toivanen. Ei-ääniä antoivat Tuula Mertaniemi, Ahti Ovaskainen ja Tiina Huilaja.

 

Puheenjohtaja totesi vs. hallintojohtajan esityksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi äänin 4-3.

 

Tuula Mertaniemi, Tiina Huilaja sekä Ahti Ovaskainen jättivät asiaan eriävän mielipiteen, joka pöytäkirjan liitteenä.

_________

 

Khall 31.3.2020 § 134 tarkastettu Khall 5.5.2020 §:n 174 kohdalla.

Päätöksen Khall 5.5.2020 § 174 mukainen korjaus pykälään 134 tehty 8.5.2020.

Khall 05.05.2020 § 175

 

Kunnanhallituksen edellisessä kokouksessa pöytäkirjantarkastajaksi valittu Tuula Mertaniemi ei hyväksynyt Kunnanhallituksen 31.3.2020 kokouksen §:n 134 päätöksen osalta pöytäkirjaa. Perusteena se, että pykälän alussa tiedusteltiin jäsenten esteellisyyttä, mutta sitä ei merkitty pöytäkirjaan. Kuten aiemmassa asiassa todettiin, kyseessä ei ole keskustelupöytäkirja, joten tästä syystä tiedustelua ei merkitty näkyviin. Tässä noudatetaan kuntaliiton ohjeistusta ja kunnan omaa hallintosääntöä (Kittilän kunnan hallintosääntö 148 §).

 

Jos pöytäkirjan tarkastajat eivät hyväksy pöytäkirjaa, se tarkastetaan toimielimen seuraavassa kokouksessa.Tämä tapahtui tässä kokouksessa jo aiemmin käsitellyssä pykälässä.

 

Sittemmin Tiina Huilaja, Ahti Ovaskainen, Outi Marttila ja Tuula Mertaniemi ovat 3.4.2020 kirjelmöineet kunnanhallitukselle ja vaatineet otto-oikeuden käyttämistä teknisen lautakunnan käsittelemään asiaan 17.3.2020 § 32 Yhdyskuntainsinöörin toimi. Perustelut ilmenevät kunnanhallituksen oheismateriaalista.

 

Kittilän kunnan edun mukaista on se, että yhdyskuntainsinöörin tehtävä saadaan asianmukaisesti täytettyä, mutta se on hallintosäännön mukaisesti lautakunnan tehtävä. Lautakunnan tulee varmistaa esteetön esittelijä paikalle hyvissä ajoin ennen seuraavaa kokousta.

 

Oheismateriaali

3.4.2020 päivätty kirje otsikolla: Otto-oikeuden käyttäminen teknisen lautakunnan 17.3.2020 § 32 Yhdyskuntainsinöörin toimi.

 

Kunnanjohtaja Antti Jämsén on ilmoittanut esteellisyydestään asiassa, joten esittelijänä asiassa toimii hallintosäännön 3 §:n mukaisesti vs. hallintojohtaja.

 

Vs. hallintojohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä tiedoksi teknisen lautakunnan 17.3.2020 pöytäkirjan ja todeta, ettei kunnanhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan, ei myöskään yhdyskuntainsinöörin toimen osalta (tekninen lautakunta 17.3.2020 § 32)

 

2) kehottaa teknistä lautakuntaa varmistamaan esteettömän kokoonpanon seuraavaan kokoukseen koskien sekä esittelijää että luottamushenkilökokoonpanoa.

 

Asian käsittely:

Kunnanjohtaja Antti Jämsén poistui tämän asian käsittelyn ajaksi esteellisenä, hallintolaki 28 § esteellisyyden syynä.

 

Keskustelun kuluessa kunnanhallituksen jäsen Tuula Mertaniemi esitti jäsenten Outi Marttila ja Ahti Ovaskainen kannattamana, että kunnanhallitus käyttää otto-oikeutta ja kumoaa teknisen lautakunnan 17.3.2020 § 32 tekemän päätöksen ja palauttaa asian valmisteluun tekniseen lautakuntaan. Vastaesitys liitteenä.

 

Puheenjohtjaa Pekka Rajala totesi, että koska on tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu vastaesitys on suoritettava äänestys, joka suoritetaan nimenhuutona.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin:

Ne, jotka kannattavat vs. hallintojohtajan esitystä, äänestävät JAA.

Ne, jotka kannattavat Mertaniemen esitystä, äänestävät EI.

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin kuusi (6) jaa-ääntä ja kolme (3) ei-ääntä.

Jaa-ääniä antoivat Akseli Erkkilä, Raili Fagerholm, Merja Korva, Vuokko Mäntymaa, Antti Pekkala ja Pekka Rajala. Ei-ääni antoivat Tuula Mertaniemi, Outi Marttila ja Ahti Ovaskainen.

 

Päätös:

Kunnanhallitus päätti äänin 6-3 vs. hallintojohtajan esityksen mukaisesti

 

1) merkitä tiedoksi teknisen lautakunnan 17.3.2020 pöytäkirjan ja todeta, ettei kunnanhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan, ei myöskään yhdyskuntainsinöörin toimen osalta (tekninen lautakunta 17.3.2020 § 32)

 

2) kehottaa teknistä lautakuntaa varmistamaan esteettömän kokoonpanon seuraavaan kokoukseen koskien sekä esittelijää että luottamushenkilökokoonpanoa.

 

Tuula Mertaniemi, Ahti Ovaskainen ja Outi Marttila jättivät eriävän mielipiteen asiaan esitykseensä perustuen.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa