Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 132

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 132

28.03.2023

 

Tunturi-Lapin Kehitys ry:n valtuuskunnan jäsenten ja henkilökohtaisten varajäsenten valinta

 

350/00.02.01/2021, 34/00.04.01/2023

 

Khall 28.03.2023 § 132

 

Tunturi-Lapin Kehitys ry on seutukuntaorganisaatio, jonka tehtävänä on kehittää koko Tunturi-Lappia sekä edistää yhteistyötä eri toimijoiden välillä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

 

Tunturi-Lappi on yksi Lapin maakunnan kuudesta seutukunnasta. Tunturi-Lapin Kehitys perustettiin kehittämään aluetta kokonaisvaltaisesti, ja tällä hetkellä siihen kuuluu kaksi kuntaa: Muonio ja Enontekiö. Seudun edunvalvojana ja äänitorvena Tunturi-Lapin Kehityksen ääni kantaa pidemmälle kuin yksittäisten kuntien. Yhdistyksen toimenkuva on laaja, sillä se paitsi hallinnoi seutukunnan yhteisiä hankkeita, mutta myös vahvistaa alueen yhteistä identiteettiä ja yritystoiminnan edellytyksiä yhteistyössä yrittäjien kanssa.

 

Kittilän kunnanvaltuusto on päätöksellään 20.2.2023 § 17 päättänyt lähteä mukaan Tunturi-Lapin Keitys ry:n toimintaan liittymällä jäseneksi yhdistykseen. Lisäksi Valtuusto hyväksyi yksimielisesti, että päätökseen lisätään Vasemmistoliiton ja SDP:n valtuustoryhmien esittämä ponsi:

Kittilän liittyessä Tunturi-Lapin kehitys ry:hyn, sen yhteydessä uudistetaan myös yhdistyksen perustamissopimusta ja sääntöjä. Valmistelussa tulee jäsenkuntien laajasti pohtia yhdessä tavoitteita ja alueellista edunvalvontaa alati muuttuvassa toimintaympäristössä.

Lisäksi valtuusto hyväksyi yksimielisesti, että valtuutetaan kunnanhallitus valitsemaan Kittilän kunnan edustus Tunturi-Lapin Kehitys ry:n valtuuskuntaan ja hallitukseen.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää valita neljä jäsentä sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet Tunturi-Lapin Kehitys ry:n valtuuskuntaan vuodelle 2023.

 

Päätös:

Kunnanhallituksen jäsen Marita Toivanen esitti, että varsinaiseksi jäseneksi valitaan Paula Nevalainen ja hänen varajäseneksi Raili Fagerholm sekä Mikko Rauhala ja hänen varajäseneksi Oula Vuolli.

 

Varajäsen Kai Jussila esitti, että varsinaiseksi jäseneksi valitaan Pirkko Jauhojärvi ja hänen varajäseneksi Tuomas Similä sekä varsinaiseksi jäseneksi Markku Mäkitalo ja hänen varajäseneksi Esa Siitonen.

 

Jäsen Saana Veltheim esitti, että varsinaiseksi jäseneksi valitaan Ahti Ovaskainen ja varajäseneksi Jukka Poti.

 

Puheenjohtaja Pekka Rajala totesi, että seuraavia voidaan äänestää:

 

Varsinaiseksi jäseneksi Paula Nevalainen ja hänen varajäseneksi Raili Fagerholm.

Varsinaiseksi jäseneksi Mikko Rauhala ja hänen varajäseneksi Oula Vuolli.

Varsinaiseksi jäseneksi Pirkko Jauhojärvi ja hänen varajäseneksi Tuomas Similä.

Varsinaiseksi jäseneksi Markku Mäkitalo ja hänen varajäseneksi Esa Siitonen.

Varsinaiseksi jäseneksi Ahti Ovaskainen ja hänen varajäseneksi Jukka Poti.

 

Puheenjohtaja totesi, että jokainen voi antaa äänen enintään neljälle jäsenehdokkaalle ja kunkin varajäsenehdokkaalle.

 

Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysesityksen.

 

Suoritetussa kädennostoäänestyksessä annettiin ääniä seuraavasti:

 

Paula Nevalainen ja Raili Fagerholm, 7 ääntä

Mikko Rauhala ja Oula Vuolli, 8 ääntä

Markku Mäkitalo ja Esa Siitonen, 7 ääntä

Pirkko Jauhojärvi ja Tuomas Similä, 8 ääntä

Ahti Ovaskainen ja Jukka Poti, 2 ääntä

 

Puheenjohtaja totesi, että äänestystuloksen perusteella valittiin seuraavat:

Jäsen Paula Nevalainen ja hänelle henkilökohtainen varajäsen Raili Fagerholm.

Jäsen Mikko Rauhala ja hänelle henkilökohtainen varajäsen Oula Vuolli.

Jäsen Markku Mäkitalo ja hänelle henkilökohtainen varajäsen Esa Siitonen.

Jäsen Pirkko Jauhojärvi ja hänelle henkilökohtainen varajäsen Tuomas Similä.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa