Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 131

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 131

28.03.2023

 

Sopimus yhteisestä pääluottamusmiehestä, Tehy 2023

 

83/01.00.01/2023

 

Khall 28.03.2023 § 131

 

(Lisätietoja: Hallintojohtaja Sanna Ylinampa, puh. 040 653 0774)

 

Kittilän, Kolarin, Muonion ja Pellon kunnat ovat käyneet alustavia neuvotteluja KVTES:n mukaisesta yhteisestä pääluottamusmiehestä 31.12.2023 saakka.

 

KVTES:n mukaan "Kunnissa/kuntayhtymissä voi olla yhteisiä pääluottamusmiehiä ja luottamusmiehiä, joiden toimintapiiri käsittää kaksi kuntaa tai useampia kuntia tai kuntayhtymiä. Edellytyksenä on, että asianomaiset kunnat ja kuntayhtymät ovat sopineet järjestelystä ja että asianomainen pääsopijajärjestö tai sen alayhdistys nimeää edellä mainitun sopimuksen mukaisesti kunnille ja kuntayhtymille yhteisen pääluottamusmiehen ja/tai luottamusmiehen."

 

Sopimus koskee Tehy ry:n pääluottamusmiestä, joka on Kittilän kunnan palveluksessa. Pääluottamusmies on Tehyn 809 ao:n asettama henkilö.

 

Tehy ry on ilmoittanut, että Tehyn hallitus on päättänyt jatkaa Tehy ry:n kuntasektorin luottamusmieskautta vuodella eli 31.12.2023 asti.

 

Muiden sopimuskuntien halukkuutta ko. sopimukseen liittymiseen on tiedusteltu. Kolarin, Muonion ja Pellon kunnat ovat ilmaisseet halunsa liittyä sopimukseen 1.4.2023 alkaen.

 

Oheismateriaalina on sopimus kuntien yhteisestä pääluottamusmiehestä Tehy ry:n kanssa. Sopimusta olisi hyvä tarkastella vuoden 2023 lopussa.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan sopimuksen yhteisestä pääluottamusmiehestä ja se tulee 1.4.2023 voimaan kun kaikki sopijakunnat ovat sopimuksen hyväksyneet.

 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa