Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 133

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 133

28.03.2023

 

Tunturi-Lapin Kehitys ry:n hallituksen jäsenten ja varajäsenten valinta

 

350/00.02.01/2021, 34/00.04.01/2023

 

Khall 28.03.2023 § 133

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Timo Kurula, puh. 040 595 7597)

 

Tunturi-Lapin Kehitys ry on seutukuntaorganisaatio, jonka tehtävänä on kehittää koko Tunturi-Lappia sekä edistää yhteistyötä eri toimijoiden välillä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

 

Tunturi-Lappi on yksi Lapin maakunnan kuudesta seutukunnasta. Tunturi-Lapin Kehitys perustettiin kehittämään aluetta kokonaisvaltaisesti, ja tällä hetkellä siihen kuuluu kaksi kuntaa: Muonio ja Enontekiö. Seudun edunvalvojana ja äänitorvena Tunturi-Lapin Kehityksen ääni kantaa pidemmälle kuin yksittäisten kuntien. Yhdistyksen toimenkuva on laaja, sillä se paitsi hallinnoi seutukunnan yhteisiä hankkeita, mutta myös vahvistaa alueen yhteistä identiteettiä ja yritystoiminnan edellytyksiä yhteistyössä yrittäjien kanssa.

 

Kittilän kunnanvaltuusto on päätöksellään 20.2.2023 § 17 päättänyt lähteä mukaan Tunturi-Lapin Keitys ry:n toimintaan liittymällä jäseneksi yhdistykseen. Lisäksi Valtuusto hyväksyi yksimielisesti, että päätökseen lisätään Vasemmistoliiton ja SDP:n valtuustoryhmien esittämä ponsi:

Kittilän liittyessä Tunturi-Lapin kehitys ry:hyn, sen yhteydessä uudistetaan myös yhdistyksen perustamissopimusta ja sääntöjä. Valmistelussa tulee jäsenkuntien laajasti pohtia yhdessä tavoitteita ja alueellista edunvalvontaa alati muuttuvassa toimintaympäristössä.

Lisäksi valtuusto hyväksyi yksimielisesti, että valtuutetaan kunnanhallitus valitsemaan Kittilän kunnan edustus Tunturi-Lapin Kehitys ry:n valtuuskuntaan ja hallitukseen.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus

 

1) päättää valita virkamiesedustajaksi Tunturi-Lapin Kehitys ry:n hallitukseen kunnanjohtaja Timo Kurulan sekä hänen varalleen hallintojohtaja Sanna Ylinamman.

2) päättää valita luottamusmiesedustajaksi valtuuston puheenjohtaja Aki Nevalaisen sekä hänen varalleen kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajalan.

3) päättää valita yrittäjien edustajaksi Kittilän Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Pertti Hettulan sekä hänen varalleen yrittäjien varaedustajaksi Kari Virmakosken.

 

Lisäksi kunnanhallitus nimeää Tunturi-Lapin Kehitys ry:een hallituksen jäsenedustajaksi Kittilän kunnan elinkeinojohtaja Katariina Palolan.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa