Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.09.2022/Pykälä 347

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 347

13.09.2022

 

Kunnanjohtajan viran vastaanottaminen

 

296/01.01.01/2022

 

Khall 13.09.2022 § 347

 

(Lisätietoja: Hallintojohtaja Sanna Ylinampa, puh. 040 653 0774)

 

Antti Jämsén on ilmoittanut 24.8.2022, että hän ottaa vastaan kunnanjohtajan määräaikaisen viran 1.9.2022 lähtien.

 

Jämsénin ollessa esteellinen esittelijänä toimii hallintosäännön 3 §:n mukaisesti hallintojohtaja.

 

Hallintojohtaja:

Kunnanhallitus merkitsee viran vastaanottoilmoituksen tiedoksi ja vahvistaa samalla valtuuston päätöksen virkaan valinnasta.

 

Päätös:

Esteellisyyttä koskien kirjattu Khall 13.9.2022 § 346 kohdalla seuraavaa:

"Kunnanjohtaja Antti Jämsén poistui esteellisenä kokouksesta §:ien 346 - 348 käsittelyn ajaksi, koska asia koskee häntä (osallisuusjäävi, hallintolaki 28 §, 1 momentin 1. kohta)."

 

Hallintojohtajan esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa