Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 26.11.2020/Pykälä 74

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Koululautakunta

§ 74

26.11.2020

 

Ruokakasvatuksen suunnitelman hyväksyminen

 

381/05.02.11/2020

 

Koululk 26.11.2020 § 74

(Lisätietoa: varhaiskasvatuspäällikkö p. 040 7162 084)

 

Kittilän varhaiskasvatuksessa on moniammatillisissa tiimeissä työstetty ruokakasvatukseen pedagogisia toimintaohjeita. Samalla varhaiskasvatus sitoutuu osaltaan poikkihallinnolliseen yhteistyöhön sosiaali- ja terveystoimen kanssa; lasten hyvinvoinnin ja  terveyden edistäminen mm. ylipainoisuuden  ehkäiseminen.

 

Varhaiskasvatuksella on keskeinen merkitys lapsen ravitsemuksen, tottumusten sekä syömiseen liittyvien taitojen ja tapojen kehittymisessä. Ruokailu ja ruokakasvatus ovat osa kokonaisvaltaista hyvinvointioppimista, joka tapahtuu varhaiskasvatuksessa lapsiryhmässä ja aikuisten ohjauksessa tapahtuvissa vuorovaikutustilanteissa. Ruokailu ja ruokakasvatus ovat myös osa vastuulliseksi ympäristökansalaiseksi kasvamista.

 

Ruokakasvatuksen tavoitteina on:

- Edistää ja ylläpitää lasten hyvinvointia ja terveyttä.

- Ohjata lasta monipuoliseen ja vaihtelevaan ruokavalioon.

- Turvata lapselle riittävät ja tasapainoiset ateriat sekä välipalat hoitopäivän aikana.

- Opastaa lasta omatoimiseen ruokailuun ja hyviin pöytätapoihin.

- Järjestää lapselle kiireettömiä, miellyttäviä ja virkistäviä yhdessäolon hetkiä.

 

Ravitsemuskasvatuksen tulee olla jatkuvaa, yhdenmukaista ja helposti asiakkaiden saatavissa. Siten on tarve kodin, lasten- ja äitiysneuvolan, hammashuollon, ravitsemispalveluiden ja varhaiskasvatuksen väliselle yhteistyölle. Tarve on poikkihallinnolliselle yhteistyölle, jonka tavoitteena olisi laatia koko kuntaa koskeva, yhteneväinen ravitsemuskasvatuksen käsikirja varhaiskasvatukseen, perheille, neuvoloille ja ruokapalveluille. Suunnittelutyöhön tulisi voida osallistaa lapsia ja perheitä.

 

Vt. sivistystoimenjohtaja:

Koululautakunta päättää hyväksyä ruokakasvatussuunnitelman osaksi kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa. Lisäksi koululautakunta päättää esittää edelleen sosiaali- ja terveyslautakunnalle ja ravitsemuspalvelulle poikkihallinnollista yhteistyötä, jonka tavoitteena on laatia koko kuntaa koskeva ravitsemuskasvatuksen käsikirja varhaiskasvatukseen, perheille, neuvoloille ja ruokapalveluille. Suunnittelutyöhön tulee osallistaa lapsia ja perheitä.

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa