Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 26.11.2020/Pykälä 72

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koululautakunta

§ 72

26.11.2020

 

Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävä

 

303/01.01.01/2020

 

Koululk 26.11.2020 § 72

 

(Lisätietoja varhaiskasvatuspäällikkö 040 7162 084)

 

Kittilän kunnan varhaiskasvatuksessa on ollut haettavana 29.10.2020 mennessä varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimi. Toimea haki yksi hakija, jolla ei ole kelpoisuutta.

 

Koska kyseessä on erityisopettajan työ, joka vaatii itsenäistä harkintaa, erityistietoa ja -taitoa, ei ole tarkoituksenmukaista täyttää sitä ei-kelpoisella hakijalla.

 

Vt. sivistystoimenjohtaja:

1. Koululautakunta päättää, että toimi jätetään täyttämättä, koska tehtävään ei ollut yhtään kelpoista hakijaa.

 

2. Rekrytointi käynnistetään uudelleen alkuvuodesta 2021.

 

3. Ajanjaksolle, kun toimi on täyttämättä, kartoitetaan mahdollisuus jakaa tehtäväkenttää kahden muun Kittilän kunnassa toimivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan kesken.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa