Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.08.2020/Pykälä 309

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 237

04.07.2017

Kunnanhallitus

§ 309

11.08.2020

 

Aloite kunnanvaltuuston kokousten kuvaamisesta ja nauhoittamisesta

 

192/00.02.00/2016, 106/00.02.01/2015

 

Khall 04.07.2017 § 237

 

 

(Lisätietoja: vt. kunnanjohtaja, puh. 040 595 7597)

 

Kunnanvaltuutettu Susanna Kantola on tehnyt aloitteen kunnanvaltuuston kokousten kuvaamisesta ja nauhoittamisesta. Tämä mahdollistaisi kokousten reaaliaikaisen seurannan muun muassa internetin välityksellä. Kantolan aloitteessa kerrotaan kyseisen käytännön olevan kunnissa yleistymässä.

 

Kuvaamiseen ja nauhoittamiseen tarvitaan asianmukainen välineistö. Myös järjestelmän käyttö ja ylläpito ja sen kustannukset tulee selvittää.

Asiaan liittyen laaditaan ohjeistus.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kustannusarvio kunnanvaltuuston kokousten kuvaamisesta ja nauhoittamisesta laaditaan v. 2017 aikana ja tarvittavat määrärahat varataan v.2108 talousarvioon.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

__________

 

Khall 11.08.2020 § 309

 

(Lisätietoja: Vs. hallintojohtaja Hanna-Maria Grandell, puh. 040 572 4460)

 

Kunnanvaltuuston kuvaamiset on aloitettu Kittilän kunnassa keväällä 2020. Talousarviossa on ollut varattuna määrärahat laitteistolle. Työ on tehty kunnan omalla henkilökunnalla eli tältä osin kustannukset ovat olleet hyvin kohtuulliset.

 

Kunnanvaltuuston kokoukseen striimaaminen suorana koetaan osana avointa hallintokulttuuria ja se toivon mukaan lisää myös kuntalaisten osallistamista ja kiinnostusta kunnalliseen päätöksentekoon. Vastaavasti digitalisaation lisääminen on osa Kittilän kunnan uutta, valtuustotasolla hyväksyttyä kuntastrategiaa.

 

Vuodelle 2021 varataan erilliset määrärahat paremman laitteiston hankkimiseksi valtuustosaliin. Tätä kautta myös kuvan laatu ja äänentoisto paranevat.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä tiedoksi aloitteen johdosta annetun hallintotoimialan selvityksen

 

2) esittää valtuustolle tehdyt toimenpiteet tiedoksi ja todeta aloite loppuunkäsitellyksi

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa