Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.08.2020/Pykälä 310

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 310

11.08.2020

 

Lausunto tilapäisen valiokunnan raportista/Luottamushenkilöiden erottaminen epäluottamuksen perusteella

 

130/00.00.01/2020

 

Khall 11.08.2020 § 310

 

Kittilän kunnan valtuustoryhmien edustajat jättivät kunnan kirjaamoon 28.4.2020 valtuustoaloitteen, jossa vaadittiin kaikkien toimielinten erottamista. Valtuusto päätti kokouksessaan 1.6.2020 §:n 39 kohdalla asettaa Kuntalain 35 §:ssä tarkoitetun tilapäisen valiokunnan valmistelemaan asiaa.

 

Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kaksi kertaa 18.6.2020 ja 28.7. 2020. Tilapäisen valiokunnan pöytäkirjat liitteineen ovat oheismateriaalina.

 

Tilapäinen valiokunta totesi 18.6.2020 toimeksiantonsa. Epäluottamuksen syynä aloitteen mukaan oli se, että nykyiset erotettaviksi ehdotetut luottamushenkilöt on KHO:n päätöksen jälkeen valinnut kokoonpanoltaan nykyisestä valtuustosta poikkeava valtuusto. Kyseisessä kokouksessa tilapäinen valiokunta valitsi myös itselleen sihteerin, kävi läpi prosessikuvauksen ja aikataulutuksen sekä listauksen kuultavista luottamushenkilöistä toimielimittäin. Kuuleminen ei koskenut keskusvaalilautakuntaa eikä tarkastuslautakuntaa.

 

Tilapäinen valiokunta hyväksyi kokouksessaan 18.6.2020 läpi kuulemiskirjeen ja totesi sen asianmukaiseksi. Vastaavasti sovittiin kuulemiskirjeen lähettämisestä 25.6.2020 saantitodistusta vastaan.

 

Tilapäisen valiokunnan kokouksessa 28.7.2020 tilapäinen valiokunta kävi läpi määräajassa 24.7.2020 saapuneet kuulemiskirjeet. Kuntalain 35 § mukaan tilapäisen valiokunnan on hankittava sen valmisteltaviin kuuluvissa asioissa kunnanhallituksen lausunto.Tämä päätettiin kyseisessä kokouksessa.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä tiedoksi tilapäisen valiokunnan toimittaman koosteen kuulemisista

 

2) antaa lausunnon tilapäiselle valiokunnalle kuntalain 35 §:n mukaisesti

 

Päätös:

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen jääväsi itsensä, syynä tilapäisen valiokunnan puheenjohtajuus. Hän poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi, eikä osallistunut keskusteluun eikä päätöksentekoon.

 

Keskustelun kuluessa kunnanhallituksen jäsen Akseli Erkkilä esitti, että ei anneta asiassa lausuntoa. Puheenjohtaja Pekka Rajala kannatti esitystä.

 

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti

 

1) merkitä tiedoksi tilapäisen valiokunnan toimittaman koosteen kuulemisista

 

2) että se ei anna lausuntoa tilapäiselle valiokunnalle kuntalain 35 §:n mukaisesti

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa