Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.08.2020/Pykälä 308

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 308

11.08.2020

 

Valtuustoaloite talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden nimilaattojen sijoittamisesta

 

220/12.03.01/2016

 

Khall 11.08.2020 § 308

 

(Lisätietoja: Vs. hallintojohtaja Hanna-Maria Grandell, puh. 040 572 4460)

 

Paula Nevalainen on tehnyt aloitteen juhlavuonna Suomi 100 vuotta siitä, että talvi-ja jatkosodassa kaatuneiden veteraanien nimilaatat sijoitettaisiin koulun tai kirjaston tiloihin. Kaatuneiden vainajien nimet löytyvät sankarihautausmaalta, mutta koululla nämä laatat saisivat enemmän huomiota.

 

Suomi 100 juhlavuosi on ohi, mutta toki sivistys-ja kulttuuritoimi voi omalta osaltaan pohtia kansallisen veteraanipäivän juhlallisuuksia sekä talvi-ja jatkosodassa menehtyneiden kunnioittamista/huomioimista esimerkiksi opetussuunnitelman puitteissa. Myös kirjastolle voidaan vaikkapa tehdä näyttely aiheeseen liittyen.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä aloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi

 

2) esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi

 

Päätös:

Kunnanjohtajan muutettu esitys:

 

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä aloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi

 

2) että asia huomioidaan uuden koulun suunnittelussa ja pyritään löytämään nimilaatoille asianmukainen paikka

 

3) esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi

 

Hyväksyttiin kunnanjohtajan muutettu esitys.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa