Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.08.2020/Pykälä 302

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 302

11.08.2020

 

Valtuustoaloite paikallisradion perustamisesta

 

96/07.02.00/2018

 

Khall 11.08.2020 § 302

 

(Lisätietoja: Vs. hallintojohtaja Hanna-Maria Grandell, puh. 040 572 4460)

 

Kuntaan on saapunut aloite paikallisradion perustamiseksi. Asia on koettu paikallisesti tärkeäksi ja asiassa on hyviä kokemuksia naapurikunnissa. Tämä toiminto on esitetty järjestettäväksi yhdistysvoimin ja myös nuorten työllistymistä on pidetty esillä tässä aloitteessa.

 

Kittilän kunta suosii avointa tiedottamista ja kokee paikallismedian erittäin tärkeänä. Vaikka sosiaalinen media lisää jatkuvasti suosiotaan, paikallisradion merkitystä ei voi vähätellä. Kunnan ydintoimintoihin ei kuulu radiotoiminnan käynnistäminen, mutta kunta tukee mielellään paikallisia yhdistyksiä /toimijoita, mikäli aktiivisuutta tämäntapaiseen toimintaan löytyy.Työpajalla on myös mediapaja, jonka puitteissa joitakin synergiaetuja asiaan voisi olla löydettävissä.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä tiedoksi asiassa annetun selvityksen

 

2) esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuunkäsitellyksi

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa