Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.08.2020/Pykälä 303

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 303

11.08.2020

 

Valtuustoaloite - Työttömän aktiivimalli/uuden toimintamallin kehittäminen

 

15/14.07.00/2018

 

Khall 11.08.2020 § 303

 

(Lisätietoja: Vs. hallintojohtaja Hanna-Maria Grandell, puh. 040 572 4460)

 

Paula Nevalainen on tehnyt aloitteen aktiivimallin huomioimisesta ja työllistymismahdollisuuksien tehostamisesta Kittilän kunnassa. Asia liittyy vuonna 2018 voimaan tulleeseen aktiivimalliin.

 

Kittilän kunta satsaa nykyisellään voimakkaasti työllistämistoimenpiteisiin. Kunta tekee aktiivista yhteistyötä paikallisen TE-keskuksen kanssa, kunnassa on työnsuunnittelija ja lisäksi kunnan työpaja työllistää nuoria säännöllisesti ja toimintaa on jatkuvasti kehitetty vastaamaan nykyisiä työmarkkinoiden haasteita. Nykyisellään toimenpiteet on nähty riittäviksi ja kunnan työllisyysprosentti on seudullisesti kilpailukykyinen. Vastaavasti velvoitetyöllistymiseen kiinnitetään erityistä huomiota.

Kunta tukee myös nuorten kesätyöllistämistä vuosittain.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä valtuustoaloitteen johdosta tehdyt toimenpiteet ja selvityksen tiedoksi

 

2) esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi

 

Päätös:

Kunnanjohtajan muutettu esitys:

 

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä valtuustoaloitteen johdosta tehdyt toimenpiteet ja selvityksen tiedoksi

 

2) että kuntaan valmistellaan työllistämisohjelma, yhteistyössä Kideven, työnsuunnittelijan ja kunnan johtoryhmän kanssa

 

3) esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi

 

Hyväksyttiin kunnanjohtajan muutettu esitys.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa