Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.08.2020/Pykälä 301

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 301

11.08.2020

 

Valtuustoaloite Kittilän kunnanvaltuuston kokousajan muuttamisesta aikaisemmaksi

 

192/00.02.00/2016

 

Khall 11.08.2020 § 301

 

(Lisätietoja: Vs. hallintojohtaja Hanna-Maria Grandell, puh. 040 572 4460)

 

Vihreiden, OMK:n ja Kokoomuksen valtuustoryhmät ovat tehneet aloitteen valtuuston kokousaikataulun aikaistamiseksi alkamaan klo 13. Perusteena se, että myös yläkoululaiset pääsisivät kokouksia seuraamaan ja kiinnostuisivat kunnallisesta päätöksenteosta.

 

Valtuuston kokoukset alkavat nykyisellään klo 14. Tämä on koettu sopivaksi ajankohdaksi myös työssäkäyvien osalta. Valtuuston kokoukset striimataan nykyisin nettiin, jolloin kynnys niiden seuraamiseksi madaltuu ja nuoret ovat muutoin kovin aktiivisia netin käyttäjiä, joten tämäkin heiltä hyvin onnistunee. Vastaavasti Kittilässä toimii aktiivisesti nuorisovaltuusto, joten nuorten osallistamista ja demokratian toimivuutta ylläpidetään myös tällä toimenpiteellä.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä tiedoksi aloitteen johdosta annetun selvityksen

 

2) esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa