Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2020/Pykälä 211

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 211

16.06.2020

 

Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat/tiedoksiannettavat asiat

 

295/11.01.00/2018

 

Khall 16.06.2020 § 211

 

Kunnanhallitukselle on sovittu annettavaksi tilannekatsaus kunnan ajankohtaisista asioista. Kunnanjohtaja Antti Jämsén selostaa asiaa kokouksessa.Samassa yhteydessä käsitellään muut kunnanhallitukselle tiedoksi saapuneet ja tiedotettavat asiat.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus

 

1) merkitsee tiedoksi: Kaivoksen johtaja Tommi Kankkunen ja ympäristöpäällikkö Jaakko Saukkoriipi läsnä aiheena Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätös, jolla se myöntää Agnico Finland Oy:lle ympäristöluvan Kittilän kaivoksen toiminnan laajentamiseen ja jätevesien purkupaikan muuttamiseen.

 

2) merkitsee tiedoksi kunnanjohtaja Antti Jämsénin antaman tilannekuvan koronavirusepidemiasta ja tulvatilanteesta

 

Päätös:

Kaivoksen johtaja Tommi Kankkunen ja ympäristöpäällikkö Jaakko Saukkoriipi läsnä asiantuntijoina klo 12.03-12.40.

 

Merkittiin tiedoksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa