Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2019/Pykälä 144

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koululautakunta

§ 38

10.04.2019

Kunnanhallitus

§ 144

06.05.2019

 

Lisämääräraha/Talousarvion matkustus- ja kuljetuspalvelujen tarkistaminen / Lukkarin koulu

 

85/02.02/2018

 

Koululk 10.04.2019 § 38

 

 

(Lisätietoja: vs. sivistystoimenjohtaja p. 040 7057 486)

 

Lukkarin koulun matkustus- ja kuljetuspalvelujen menokohdassa 060203 4420 on talousarvion laatimisen yhteydessä tapahtunut merkintävirhe. Lukkarin koulu on talousarvion laadinnan yhteydessä esittänyt edellä mainittuun menokohtaan 130 000 euroa.

 

Talousarvion lukujen syöttövaiheessa luku on merkitty 13 000 euroa, joten hyväksytty kuljetuskustannus on jäänyt 117 000 euroa pienemmäksi.

 

Tilinpäätöksen mukaan vuoden 2018 matkustus- ja kuljetuskustannukset ovat olleet 109 380.21 euroa, joten Lukkarin koulun talousarvioon esittämä budjettivaraus 130 000 euroa on ollut perusteltu.

 

Vs. sivistystoimenjohtaja:

Koululautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että koululautakunnan menokohtaan Lukkarin koulun kohdalle 060203 4420 matkustus- ja kuljetuspalveluihin lisätään 117 000 euroa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________

 

Khall 06.05.2019 § 144

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus hyväksyy koululautakunnan esityksen ja esittää kunnanvaltuustolle, että koululautakunnan menokohtaan Lukkarin koulun kohdalle 060203 4420 matkustus- ja kuljetuspalveluihin lisätään 117 000 euroa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa