Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 104

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 453

08.11.2022

Kunnanvaltuusto

§ 104

14.11.2022

 

Kittilän kunnan luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2023

 

421/00.01.02/2022

 

Khall 08.11.2022 § 453

 

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023, minkä vuoksi kunta uudistaa organisaatiotaan. Hyvinvointialue on kunnista ja valtiosta erillinen julkisoikeudellinen yhteisö, jolla on alueellaan itsehallinto. Hyvinvointialue tytäryhteisöineen muodostaa hyvinvointialuekonsernin.

 

Hyvinvointialueen toiminta käsittää hyvinvointialueen ja hyvinvointialuekonsernin toiminnan lisäksi muun omistukseen, sopimukseen ja rahoittamiseen perustuvan toiminnan.

 

Hyvinvointialue järjestää sille lailla säädetyt tehtävät. Hyvinvointialueen lakisääteisiä tehtäviä ovat toiminnan alkaessa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestäminen. Kittilän kunnan henkilöstöstä siirtyy Lapin hyvinvointialueelle noin 200 henkilöä 1.1.2023.

 

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisestä vastaavia hyvinvointialueita on yhteensä 21.

 

Luottamushenkilöorganisaation tavoite

 

Kittilän kunnan luottamushenkilöorganisaation tavoitteena on vahvistaa kuntalaisten hyvinvointia, sivistystä ja kunnan elinvoimaa muuttuvassa ympäristössä.

  • Päätökset syntyvät joustavasti kuntalaisten ja yhteiskunnan tarpeet huomioiden ja perustuvat valtuuston hyväksymiin strategisiin tavoitteisiin.

  • Kuntaorganisaatio mahdollistaa paremman sitoutumisen kunnanvaltuuston hyväksymiin strategisiin tavoitteisiin, niiden jalkauttamisen ja täytäntöönpanon.

  • Tavoitteena on, että Kittilän kuntaorganisaatiossa päätökset syntyvät joustavasti kuntalaisten ja yhteiskunnan tarpeet huomioiden ja perustuvat valtuuston hyväksymiin strategisiin tavoitteisiin kannustaen inhimillisyyteen, digitalisaation hyödyntämiseen, vieraanvaraisuuteen ja edelläkävijyyteen.

  • Kuntaorganisaatio huomioi henkilöstön, hyvinvoinnin, verkostot, elinvoiman, sivistyksen, vuorovaikutuksen, luonnon ja kokeilut.

  • Kuntalaisille tarjotaan laajasti ja monipuolisesti erilaisia osallistumisen mahdollisuuksia ottamalla käyttöön muun muassa kuntalaisraadin.

 

Organisaatiouudistuksen aikataulu

 

Kunnan organisaatiouudistusta on valmisteltu ja käsitelty muun muassa seuraavissa tilaisuuksissa

 

  • Tulevaisuuden kuntaseminaari 20.9.2021

  • Kesäkuussa johtoryhmän kehittämispäivässä

  • Johtoryhmässä 5.9.

  • Kunnanhallitus 13.9.

  • Valtuustoseminaari 22.9.

  • Kunnanvaltuuston organisaatiouudistusseminaari 19.10.

  • Henkilöstön keskustelu- ja tiedotustilaisuus 20.10. ja Yhteistyötoimielin 27.10.

  • Kunnanhallitus 25.10., jossa linjattiin, että sosiaali- ja terveyslautakunnan toiminta lakkautetaan 1.1.2023 alkaen ja hyvinvointiasiat liitetään nykyisen vapaan sivistystyön lautakunnan tehtäviin.

 

Kunnanjohtaja:

 

1) Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että sosiaali- ja terveyslautakunnan toiminta lakkautetaan 1.1.2023 alkaen, koska sillä ei ole tammikuusta alkaen tehtäviä.

 

2) Vapaan sivistystyön lautakunnan nimi muutetaan 1.1.2023 hyvinvointilautakunnaksi, jonka tehtävänä on nykyisten vapaan sivistystyön lautakunnan tehtävien ja toimivallan lisäksi hyvinvointiin liittyvän tiedon seuraaminen ja tuottaminen kunnan johdolle, toimialoille ja toimielimille tiedolla johtamisen mahdollistamiseksi sekä työllisyyteen ja työpajatoimintaan liittyvät asiat.

 

3) Hyvinvointilautakunta valmistelee vuosittain käsiteltävän hyvinvointikertomuksen sekä valtuustokausittain hyväksyttävän turvallisuus- ja hyvinvointisuunnitelman.

 

4) Lisäksi hyvinvointilautakunta hyväksyy helmikuun loppuun mennessä lautakunnan vuosikellon ja organisoi ja kehittää toimialansa tapahtumavuosikellon ja valmistelee kuntalaisraadin käsiteltäväksi lähetettäviä asioita. Edellä mainitut asiat lisätään hallintosääntöön.

 

5) Hyvinvointilautakunnan esittelijänä toimii sivistystoimenjohtaja.

 

6) Kunta ottaa käyttöön kuntalaisraadin 1.1.2023 alkaen.

 

7) Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös:

Kunnanjohtajan muutettu päätösesitys:

 

1) Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että sosiaali- ja terveyslautakunnan toiminta lakkautetaan 1.1.2023 alkaen, koska sillä ei ole tammikuusta alkaen tehtäviä.

 

2) Vapaan sivistystyön lautakunnan nimi muutetaan 1.1.2023 hyvinvointilautakunnaksi, jonka tehtävänä on nykyisten vapaan sivistystyön lautakunnan tehtävien ja toimivallan lisäksi hyvinvointiin liittyvän tiedon seuraaminen ja tuottaminen kunnan johdolle, toimialoille ja toimielimille tiedolla johtamisen mahdollistamiseksi sekä nuorten työpajatoimintaan liittyvät asiat. Lisätehtävät huomioidaan talousarviossa.

 

3) Hyvinvointilautakunta valmistelee vuosittain käsiteltävän hyvinvointikertomuksen sekä valtuustokausittain hyväksyttävän turvallisuus- ja hyvinvointisuunnitelman.

 

4) Lisäksi hyvinvointilautakunta hyväksyy helmikuun loppuun mennessä lautakunnan vuosikellon ja organisoi ja kehittää toimialansa tapahtumavuosikellon ja valmistelee kuntalaisraadin käsiteltäväksi lähetettäviä asioita. Edellä mainitut asiat lisätään hallintosääntöön.

 

5) Hyvinvointilautakunnan esittelijänä toimii sivistystoimenjohtaja.

 

6) Kunta ottaa käyttöön kuntalaisraadin 1.1.2023 alkaen.

 

7) Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Kunnanhallituksen jäsen Esa Ylläsjärvi esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Perusteluna on, että kunnanhallituksen käsiteltäväksi pitäisi tuoda samanaikaisesti selkeä esitys, mitä lisätehtävät, jotka tulevat hyvinvointilautakunnalle (nykyiselle vapaan sivistystyön lautakunnalle) v. 2023 alusta lukien, tarkoittavat konkreettisesti mm. budjettivalmistelun v. 2023 osalta.

 

Esa Ylläsjärven esitys raukesi kannattamattomana.

 

Kunnanjohtajan muutettu päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________

 

Kvalt 14.11.2022 § 104

 

Päätös:

Valtuutettu Toni Kenttälä poistui kokouksesta klo 18.06. kesken asian käsittelyn.

 

Kunnanjohtaja Antti Jämsén esitteli asiaa ja asiasta käytiin keskustelua.

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen.

 

Valtuutetut Antti Pekkala, Tarmo Salonen, Tuomas Similä ja Esa Ylläsjärvi poistuivat kokouksesta klo 18.52.

 

Tauko pidettiin klo 18.52- 19.06.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa