Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.06.2022/Pykälä 218

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koululautakunta

§ 29

06.04.2022

Kunnanhallitus

§ 218

07.06.2022

 

Henkilökohtaisen ohjaajan toimen muuttaminen lastenhoitajan toimeksi

 

Koululk 06.04.2022 § 29

 

 

(Lisätietoja: vs. varhaiskasvatuspäällikkö puh. 040 716 2084)

 

Päiväkodissa hoito- ja kasvatustiimin henkilöstö rakentuu varhaiskasvatuksen opettajista ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajista. Jos lapsiryhmässä on tukea tarvitseva lapsi tai useampia, tiimissä tarvitaan myös avustaja tai ohjaaja, joka voi toimia ryhmäkohtaisena tai henkilökohtaisena ohjaajana. Henkilökohtainen ohjaaja keskittyy nimensä mukaisesti yhden lapsen avustamiseen ja kasvun tukemiseen.

 

Varhaiskasvatuslain 35 §:n mukaan henkilökohtaista ohjaajaa ei voi laskea lapsiryhmän henkilöstömitoitukseen kasvatusvastuullisena.

 

Lapsen tuen tarve ei aina edellytä henkilökohtaisen ohjaajan nimeämistä, vaan tukea tarvitsevien lasten tarpeet pyritään huomioimaan laaja-alaisemmin koko ryhmän toiminnan suunnittelussa (pienryhmäpedagogiikka). Tämä edellyttää toiminnan joustavaa suunnittelua, mikä onnistuu parhaiten, kun henkilöstön työnkuvat joustavat. Tällöin henkilökohtaista ohjaajaa parempi vaihtoehto on ryhmäkohtaisena ohjaajana toimiva lastenhoitaja, joka mahdollistaa joustavan, lasten edun mukaisen työnjaon tiimissä sekä varhaiskasvatuslain mukaisen henkilöstömitoituksen täyttymisen muuttuvissa tilanteissa.

 

Henkilökohtaisen ohjaajan tehtävä kuuluu varhaiskasvatuksen peruspalvelutehtävät (05VKA070) -hinnoittelutunnuksen alle. Tehtävä edellyttää soveltuvaa ammatillista koulutusta. Varhaiskasvatuksen lastenhoitajat kuuluvat varhaiskasvatuksen hoito- ja huolenpitotehtävät (05VKA054) -hinnoittelutunnuksen alle. Tehtävä edellyttää alan ammatillista perustutkintoa.

Päiväkoti Pikkumettässä henkilökohtaisen ohjaajan tehtävä on muutettu kaudeksi kerrallaan lastenhoitaja/ryhmäohjaajan tehtäväksi. Tarve on kuitenkin pysyvä.

 

Kittilän kunnan hallintosäännössä ei ole otettu kantaa kuka päättää toimen muuttamisesta toiseksi. Tilintarkastajan väliraportissa 2020 todetaan seuraavaa: Hallintosäännön mukaan hallitus päättää henkilöstöasioista, joita ei ole siirretty muulle viranomaiselle.

Sivistystoimenjohtaja:

 

Koululautakunta esittää kunnanhallitukselle, että Päiväkoti Pikkumettän henkilökohtaisen ohjaajan toimi muutetaan varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimeksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

Khall 07.06.2022 § 218

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus hyväksyy koululautakunnan esityksen.

 

Päätös:

Kunnanjohtaja muutti esitystään siten, että kunnanhallitus hyväksyy koululautakunnan esityksen siten, että Päiväkoti Pikkumettän henkilökohtaisen ohjaajan toimi muutetaan varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimeksi 6.6.2022 alkaen ja merkitsee tiedoksi henkilöstöpäällikön maininnan, että varhaiskasvatuspäälliköltä saadun tiedon mukaan Päiväkoti Pikkumettässä henkilökohtaisen ohjaajan tehtävä on muutettu kaudeksi kerrallaan lastenhoitaja/ryhmäohjaajan tehtäväksi ja tehtävässä on toiminut Marketta Helenius, jolla on lastenhoitajan pätevyys.

 

Hänen tehtäväkohtainen palkkansa on ollut toimintakaudella sama kuin muilla lastenhoitajilla. Edellinen kausi päättyi 5.6.2022 ja olisi perusteltua muuttaa tehtävä varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimeksi 6.6.2022 alkaen.

 

Kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Pirkko Junttila-Vitikka poistui asiaa käsiteltäessä esteellisenä, koska hän oli ollut viranhaltijana valmistelemassa asiaa.

 

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan muutetun esityksen.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa