Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2021/Pykälä 134

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 460

26.10.2021

Kunnanhallitus

§ 482

09.11.2021

Kunnanvaltuusto

§ 134

13.12.2021

 

Valtuustoaloite/Osallistuva budjetointi Kittilään

 

357/02.02.00/2021

 

Khall 26.10.2021 § 460

 

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Valtuutettu Tiina Huilaja jätti kunnanvaltuuston kokouksessa 16.8.2021 Vihreiden valtuustoryhmän ja varavaltuutettu Aslak Niittyvuopion puolesta valtuustoaloitteen osallistuvan budjetoinnin käyttöönottamisesta Kittilän kunnassa.

 

Aloitteessa esitetään, että Kittilän kunta ottaa käyttöön osallistuvan budjetoinnin esimerkiksi 20.000 euron määrärahalla ja käynnistää samalla kokeilun, jossa testataan osallistuvan budjetoinnin menetelmiä.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen talousosaston valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on controller.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 09.11.2021 § 482

 

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 22.6.2021 § 284 antanut vuoden 2022 talousarvion ja 2022-2024 taloussuunnitelman laadintaohjeen.

Ohjeen mukaan talousarvioesityksissä kohdennetaan määrärahoja osallistuvaan budjetointiin kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Painopistealueina ovat kulttuurinen hyvinvointi ja terveysliikunta.

 

Talousarviokäsittelyn yhteydessä toimialat tuovat esille esityksiinsä sisältyvät osallistuvan budjetoinnin määrärahat. Talousarviovuoden aikana toteutetaan ao.hankkeet niin, että huomioidaan ao.määrärahojen käytössä erilaiset mahdolliset toteuttamistavat. Suunnittelussa hyödynnetään Kuntaliiton opasta osallistuvaan budjetointiin sekä kerätään kokemuksia muista kunnista.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä edellä olevan esityksen vastaukseksi valtuustoaloitteeseen.

 

Kunnanhallitus esittää edellä esitetyn vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi kunnanvaltuustolle ja esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Tauko pidettiin klo 13.39 - 13.55.

__________

 

Kvalt 13.12.2021 § 134

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin ja aloite todettiin loppuun käsitellyksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa