Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2021 klo 12:00 - 15:40 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Muutoksenhakuohje Pöytäkirja PDF-muodossa
1   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2   Pöytäkirjan tarkastaminen
3   Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat/tiedoksi annettavat asiat
4   Johtoryhmän palkantarkistukset
5 Talousarvion 2021 täytäntöönpano-ohjeet
6 Päätökset kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta, veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta ja kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2021
7   Asiakirjojen allekirjoittaminen
8   Laskujen hyväksyjät
9   Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali vuoden 2021 kuntavaaleissa
10   Kunniamerkkitoimikunnan jäsenten valinta
11   Mediapajaohjaajan valinta
12   Lapsiystävällinen kunta Unicef/Kittilän kunnan sitoutuminen hankkeeseen jatkossa
13   Taulujen lahjoittaminen tulevaan koulukeskukseen
14   Muutokset hallintosääntöön koskien tartuntataudeista vastaavan toimielimen nimeämistä ja asiakirjojen allekirjoittamista
15 Raattama-Seura ry:n hankeaikainen lainahakemus
16   Valtuustoaloite Kittilän matkahuollon ottamisesta kunnan hoidettavaksi
17   Vasemmistoliiton, SDP:n ja KL:n valtuustoryhmien valtuustoaloite tilinpäätösseminaarin järjestämiseksi valtuutetuille ja varavaltuutetuille v. 2021
18   Kuntalaisaloite pienten edullisten vuokra-asuntojen rakentamisesta kirkonkylälle
19   Kuntalaisaloite/Yksityisien talouksien edustus Kittilän Aluelämpö Oy:n hallituksessa
20 Vuoden 2019 valtuustoaloitteet ja kuntalaisaloitteet
21 Vuoden 2020 valtuustoaloitteet ja kuntalaisaloitteet
22   Tuulivoimaa koskevan kuntalaiskyselyn tulokset
23   Etuosto-oikeuden käyttämättä jättäminen, kiinteistönkauppa 8.12.2020
24   Etuosto-oikeuden käyttämättä jättäminen, kiinteistönkaupat (1 ja 2) 31.12.2020
25   Määräalan ostaminen Metsähallitukselta kiinteistöstä Suurfoudila 261-405-172-8
26   Maa-alueen vuokraaminen Kittilän kirkonkylän yhteisten maa- ja vesialueiden osakaskunnalta (jakokunta), Pääskylänniemi
27   Yksityishenkilön varauspäätös, Hippuvaara, lupatunnus VA2020:0062
28 Kittilän koulukeskuksen arkkitehtisuunnittelu
29 Kittilän koulukeskuksen rakennesuunnittelu
30   Otto-oikeuden käyttäminen lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiin/Käsittely Khall 19.1.2021
31   Esitys edustajasta ja varaedustajasta Lapin seutukuntien kansainvälistymisen yhteistyöryhmään
32   Kunnanvaltuuston kokouksen 14.12.2020 päätösten laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano

Osallistuja Tehtävä
Rajala Pekka puheenjohtaja
Salonen Tarmo 1. varapuheenjohtaja
Fagerholm Raili 2. varapuheenjohtaja
Erkkilä Akseli jäsen
Korva Merja jäsen
Mäntymaa Vuokko jäsen
Ovaskainen Ahti jäsen
Toivanen Marita jäsen
Marttila Outi varajäsen
Nevalainen Aki kunnanvaltuuton pj
Yritys Inkeri kunnanvaltuuston 2. vpj
Kenttälä Toni kunnanvaltuuston 3. vpj
Jämsén Antti kunnanjohtaja
Grandell Hanna-Maria vs. hallintojohtaja

Nähtävilläolo  
Kunnantalolla hallinto-osastolla/yleisessä tietoverkossa kunnan verkkosivuilla (http://www.kittila.fi)  
Alkaen 25.01.2021 12:00