Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.03.2020/Pykälä 133

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 133

31.03.2020

 

Kunnanvaltuuston kokouksen 2.3.2020 päätösten laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano

 

Khall 31.03.2020 § 133

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kunnanhallitukselle kuuluu kuntalain 96 §:n mukainen päätösten laillisuuden valvonta.

 

''Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.''

 

Kunnanvaltuuston kokouksessa 2.3.2020 käsiteltiin seuraavat asiat:

 

§ 8 Aloite HINKU-verkostoon liittymisestä

§ 9 Kiinteistöjen rakennuttaminen ja omistaminen

§ 10 Perustettavat opettajan virat opetustoimessa

§ 11 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös liittyen Kittilän

kunnanvaltuuston päätökseen 13.12.2017 § 93 ottaa

Kittilän vs. kunnanjohtajan virkasuhteeseen Sanna

Ylinampa

§ 12 Valtuustoaloite kunnanhallituksen päätös 29.10.2019 §

307 Kiinteistöjen ostaminen Tornator Oyj:ltä (Kätkälä ja

Yliniva)

§ 13 Vastaus Vasemmistoliiton Kittilän valtuustoryhmän

valtuustoaloitteeseen koskien maakuntauudistusta ja

sote-uudistusta

§ 14 Vastaus aloitteeseen koskien kehitysvammaisten

ihmisten asumispalvelun järjestämistä

§ 15 Puheenvuorot ja valtuustoaloite/Kvalt 2.3.2020

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus toteaa valtuuston 2.3.2020 päätökset § 8 - § 15 laillisiksi ja päättää panna ne täytäntöön

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa