Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 119

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 119

28.03.2023

 

Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat/tiedoksi annettavat asiat

 

383/01.02.03/2022, 508/00.01.00/2022, 68/00.01.00/2023

 

Khall 28.03.2023 § 119

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Timo Kurula, puh. 040 595 7597)

 

Kunnanhallitukselle on sovittu annettavaksi tilannekatsaus kunnan ajankohtaisista asioista. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa. Samassa yhteydessä käsitellään muut kunnanhallitukselle tiedoksi saapuneet ja tiedotettavat asiat.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus

 

1) merkitsee tiedoksi kunnanjohtajan selostuksen seuraavista asioista:

 

-Kivikoulun tilanne

-Sodankylän kunnan pyytämä vastaus osallistumisesta työllisyysalueen muodostamiseen

- Lapin aluehallintoviraston kirje 21.2.2023 tulevana itsenäisyyspäivänä myönnettävistä kunniamerkeistä; Kunniamerkkiehdotukset tulee toimittaa Lapin aluehallintovirastolle 28.4.2023 mennessä noudattaen saatekirjeestä ilmenevää ohjeistusta. Asia käsitellään kunniamerkkitoimikunnan kokouksessa pe 14.4. klo 10 ja tarvittaessa pe 21.4. klo 10.

- Kittilän kunnanvirastolla järjestetään 3.4.2023 seminaari aiheesta "Osakuntaliitokset Suomen lain mukaan - valtuustoaloite kuntajaon muuttaminen Kittilän ja Muonion kuntien välillä". Alustajana tilaisuudessa on HTT, OTT, julkisoikeuden dosentti Matti Muukkonen. Tilaisuudessa keskustellaan osakuntaliitoksista Suomessa ja kuntajaon muuttamisen edellytyksistä voimassa olevan lainsäädännön pohjalta. Tilaisuuteen voi lähettää ennakkoon kysymyksiä kunnan kirjaamoon kirjaamo(@kittila.fi ma 27.3. mennessä. Tilaisuus on kaikille avoin, ei ennakkoilmoittautumista.

 

2) merkitsee tiedoksi mahdolliset muut kunnanhallitukselle tiedotettavat asiat

 

Päätös:

Kunnallisjohdon seminaari 24.-25.5.2023 Lahdessa: ilmoittautumiset hallinto-osaston toimistovirkailijalle viimeistään ke 29.3.2023.

 

Merkittiin tiedoksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa