Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 22.02.2023/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koululautakunta

§ 17

22.02.2023

 

Koulutoimen auki julistettavat virat kevät 2023

 

Koululk 22.02.2023 § 17

 

(Lisätietoja: sivistystoimenjohtaja p. 040 7057 486)

Kittilän kunnan hallintosäännön 44 § mukaan viran ja virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Koululautakunta päättää hallintosäännön 45 §:n perusteella muiden kuin 1. ja 2. kohdassa mainittujen koulutoimen viranhaltijoiden valinnasta. Koululautakunta päättää siis vakituisten sekä vuoden mittaisten määräaikaisten opettajan virkojen auki julistamisesta sekä virkaan valinnasta.

 

Yläkoulun ja lukion rehtori ja koulunjohtajat ovat käsitelleet yhdessä sivistystoimenjohtajan kanssa virkojen ja määräaikaisten virkojen aukijulistamisen tarvetta. Kittilän kunnan opetustoimessa on keväällä 2023 tarve julistaa auki liitteen mukaiset vakituiset ja määräaikaiset virat.

 

Määräaikaiset opettajan virat 1.8.2023-31.7.2024

 

Luokanopettajan määräaikainen virka (Kaukosen koulu)

 

Luokanopettajan määräaikainen virka (Lukkarin koulu/Kaukosen koulu)

 

Luokanopettajan määräaikainen virka (Sirkan koulu)

 

Luokanopettajan määräaikainen virka (Sirkan koulu)

 

Erityisluokanopettajan määräaikainen virka (Lukkarin koulu; käytöksellä reagoivien pienryhmä)

 

Laaja-alaisen erityisopettajan määräaikainen virka (Sirkan koulu)

 

Koulunkäynninohjaajien määräaikaiset ja vakituiset toimet tulevat auki huhtikuun alussa, haastattelut pidetään huhtikuun aikana.

 

Koululautakunta on 30.11.2022 § 87 delegoinut toimivaltaansa henkilöstöasioissa sivistystoimenjohtajalle määräaikaisesti ajalla 1.1.-31.12.2023. Päätöksen mukaan vakituiseen työsuhteeseen ottamisesta ko. aikana päättää sivistystoimenjohtaja.

 

Sivistystoimenjohtaja:

Koululautakunta päättää että,

 

1. Kittilän kunnan koulutoimessa julistetaan haettavaksi esityksen mukaiset määräaikaiset virat ajalle 1.8.2023-31.7.2024.

 

2. hakuaika on 1.-15.3.2023 ja sivistystoimenjohtaja ja rehtori/koulunjohtaja valitsevat haastatteluun kutsuttavat hakijat.

 

3. haastattelut pidetään 22.-24.3.2023 paikan päällä tai etäyhteyden välityksellä.

 

4. haastattelutyöryhmään kuuluvat koululautakunnan puheenjohtaja, sivistystoimenjohtaja ja kyseisen koulun rehtori/koulunjohtaja.

 

Koululautakunta merkitsee tiedoksi koulunkäynninohjaajien rekrytointiaikataulun.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa