Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.11.2022/Pykälä 442

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 442

08.11.2022

 

Lapin hyvinvointialueelle liikkeen luovutuksella siirtyvää henkilöstöä koskeva yhteistoimintamenettely

 

148/00.01.05/2020

 

Khall 08.11.2022 § 442

 

(Lisätietoja: Henkilöstöpäällikkö, puh. 040 545 5793)

 

Hyvinvointialueelle siirtyvän henkilöstön asemasta säädetään sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (ns. voimaanpanolaki) 18 §:ssä, jonka mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle sekä hyvinvointiyhtymään katsotaan liikkeen luovutukseksi. Liikkeen luovutukseksi katsotaan myös kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevien opiskeluhuollon psykologien ja kuraattoreiden siirtyminen hyvinvointialueelle ja hyvinvointiyhtymään. Myös kunnan 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirrot katsotaan liikkeen luovutukseksi, jos tehtävää hoitavan henkilön tosiasiallisista tehtävistä vähintään puolet on 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtäviä.

Työnantajan ja henkilöstön väliseen yhteistoimintaan kunnassa, kuntayhtymässä, hyvinvointialueella ja hyvinvointiyhtymässä sovelletaan lakia työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella (2 §, 449/2007), joka velvoittaa työnantajaa käsittelemään työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa ainakin lain 4 §:ssä mainitut asiat, jotka koskevat

1) henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa, kunnan palvelurakenteessa, kuntajaossa tai kuntien välisessä yhteistyössä;

2) palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteita, jos asialla voi olla olennaisia henkilöstövaikutuksia, kuten ulkopuolisen työvoiman käyttöä tai liikkeen luovutusta;

3) henkilöstöön, henkilöstön kehittämiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun sekä työyhteisön sisäiseen tietojenvaihtoon liittyviä periaatteita ja suunnitelmia; sekä

4) taloudellisista tai tuotannollisista syistä toimeenpantavaa osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista.

Kunnan ja hyvinvointialueen yhteistoimintalain 11 §:n 1 momentin mukaan liikkeen luovuttajan ja luovutuksensaajan on selvitettävä niille henkilöstön edustajille, joiden edustamia työntekijöitä luovutus koskee:

1) luovutuksen ajankohta tai suunniteltu ajankohta;

2) luovutuksen syyt;

3) luovutuksesta työntekijöille aiheutuvat oikeudelliset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset; sekä

4) suunnitellut, työntekijöitä koskevat toimenpiteet.

 

Luovuttajan on annettava hallussaan olevat 1 momentissa tarkoitetut tiedot henkilöstön edustajille hyvissä ajoin ennen luovutuksen toteuttamista. Luovutuksensaajan on annettava 1 momentissa mainitut tiedot henkilöstön edustajille viimeistään viikon kuluttua luovutuksen toteutumisesta.

Henkilöstö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamisesta Lapin hyvinvointialueen valmistelua varten on käyty erilliset yhteistoimintakäsittelyt marraskuussa 2021, joissa on annettu ennakkotietoa henkilöstön siirtymisestä hyvinvointialueen palvelukseen.

 

Henkilöstön siirto Kittilän kunnasta hyvinvointialueelle edellyttää, että luovuttaja ja luovutuksensaaja (Lapin hyvinvointialue) käyvät kunnan ja hyvinvointialueen yhteistoimintalain mukaiset yhteistoimintamenettelyt.

Kunnan ja hyvinvointialueen yhteistoimintalain 5 §:n mukaan yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluva asia on käsiteltävä yhteistoimintamenettelyssä ennen kuin työnantaja tekee ratkaisunsa. Työnantajan on annettava ennen yhteistoimintamenettelyn aloittamista asian käsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot henkilöstölle. Tiedot on annettava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen neuvottelujen alkamista, jotta niihin on mahdollista perehtyä riittävästi.

Liikkeen luovutusta koskeva yhteistoimintakäsittely tulee toteuttaa luovuttavissa organisaatioissa hyvissä ajoin ennen hyvinvointialueiden toiminnan alkamista 1.1.2023. Käsittely voidaan toteuttaa luovuttavan organisaation yhteistoimintaelimessä tai erikseen koolle kutsuttavassa neuvottelussa. Lapin hyvinvointialueen aluehallitus on suositellut, että kuntien ja kuntayhtymien yhteistoimintakäsittelyt toteutettaisiin 31.10.2022 mennessä.

Yhteistoimintavelvoite on täytetty, kun asiasta on neuvoteltu ja tiedot annettu edellä todetulla tavalla.

Kunnanhallitus on päättänyt 21.6.2022 § 240

1. käynnistää Lapin hyvinvointialueelle siirtyvää henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn;

2. käsitellä henkilöstön siirron Kittilän kunnasta Lapin hyvinvointialueelle työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain mukaisessa yhteistoimintamenettelyssä;

3. selvittää em. yhteistoimintalain 11 §:n mukaiset asiat niille henkilöstön edustajille, joiden edustamia työntekijöitä liikkeen luovutus koskee;

4. antaa hallussaan olevat em. yhteistoimintalain 11.1 §:ssä tarkoitetut tiedot henkilöstön edustajille hyvissä ajoin ennen luovutuksen toteuttamista;

5. edellä mainitut kohdat täytettyään todeta, että luovuttaja on täyttänyt asiassa em. yhteistoimintalaissa tarkoitetun velvollisuutensa asian käsittelemiseen yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa.

 

Lapin hyvinvointialue on valmistellut oheisen luonnoksen henkilöstön siirtosopimuksesta sekä siirtosuunnitelman. Siirtosuunnitelmassa kuvataan ja aikataulutetaan henkilöstön siirtoa ja siihen liittyvää asiakokonaisuutta sekä kuvataan henkilöstön siirtoon liittyvät tehtävät ja niiden aikataulut. Siirtosuunnitelma käsitellään luovuttajien (kunnat ja kuntayhtymät) ja luovutuksensaajan (Lapin hyvinvointialue) yhteistoimintaelimissä. Siirtosuunnitelmassa ja siirtosopimuksessa annetaan yhteistoimintalain 11 §:n mukaiset tiedot eli luovutuksen ajankohta, luovutuksen syyt, luovutuksesta työntekijöille aiheutuvat oikeudelliset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset sekä suunnitellut työntekijöitä koskevat toimenpiteet.

 

Siirtosopimus (päivitetty 5.10.2022) ja siirtosuunnitelma (päivitetty 6.10.2022) sekä alustavat tiedot siirtyvästä henkilöstöstä on käsitelty henkilöstön edustajien (pääluottamusmiehet) kanssa 11.10.2022. Lapin hyvinvointialueelle siirtymiseen liittyviä asioita on käsitelty touko-lokakuussa työpaikoilla mm. työpaikkapalavereissa sekä koko kunnan henkilöstölle tarkoitetussa keskustelu- ja tiedotustilaisuudessa 20.10.2022.

 

Yhteistoimintamenettely Lapin hyvinvointialueelle liikkeen luovutuksella siirtyvää henkilöstöä koskien on käsitelty kunnan yhteistoimintaelimessä 27.10.2022.

 

Yhteistoimintaelin 27.10.2022:

Yhteistoimintaelin käsitteli henkilöstön siirtosuunnitelman ja siirtosopimuksen koskien Kittilän kuntaa ja Lapin hyvinvointialuetta työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain mukaisessa yhteistoimintamenettelyssä.

Yhteistoimintaelin totesi saaneensa selvityksen ja tiedot yhteistoimintalain 11 §:n mukaisista asioista.

Yhteistoimintaelin totesi, että yhteistoimintalain mukainen yhteistoimintamenettely voidaan todeta päättyneeksi.

 

Liikkeenluovutus koskee yhteensä noin 220 kunnan työntekijää ja viranhaltijaa (vakinaiset ja määräaikaiset). Lapin hyvinvointialueelle siirtyy 1.1.2023 kunnan sote-palveluja tuottavien yksiköiden, laitosten henkilöstö sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen toimintaa tukevissa tehtävissä työskentelevä henkilöstö. Henkilöstöluettelo päivittyy joulukuun 2022 loppuun asti huomioiden mm. tuleva ja lähtevä henkilöstö.

 

Oheismateriaalina on henkilöstön siirtosopimus (päivitetty luonnos 5.10.2022) ja siirtosuunnitelma (päivitetty 6.10.2022).

 

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus päättää todeta, että Kittilän kunta työnantajana on täyttänyt yhteistoimintalaissa tarkoitetun velvollisuutensa Lapin hyvinvointialueelle siirtyvän henkilöstön liikkeen luovutuksen käsittelemisestä yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa