Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.10.2022/Pykälä 379

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 379

11.10.2022

 

Maa-alueen vuokraaminen Levin teollisuusalueelta/Star Land Oy

 

384/10.00.02/2022

 

Khall 11.10.2022 § 379

 

(Lisätietoja: Maanmittausteknikko Veli-Matti Virtanen, puh 040 581 1889)

Star Land Oy on ilmoittanut haluavansa vuokrata Levin teollisuusalueelta maa-alueen teollisuustonttitarpeita varten ja varastointialueeksi.

 

Kyseessä on Kittilän kunnan Sirkan kylässä sijaitsevaan Kumpula RN:o 33:209 - nimiseen tilaan (261-409-33-209) kuuluva pinta-alaltaan noin 0,95 ha:n suuruinen alue.

 

Vuokrattava alue on merkitty oheisen liitteenä olevaan Veikasen asemakaavaehdotuskarttaan. Alue on osoitettu kunnanvaltuuston hyväksymässä oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa teollisuusrakennusten alueeksi ja alueelle ollaan laatimassa asemakaavaa.

 

Levin teollisuusalueen teollisuustonttien markkinahinnan ja markkinaehtoisen vuokratason selvittämiseksi on tehty ulkopuolisella auktorisoidulla kiinteistöarvioitsijalla arvon määritys. Alueen markkina-arvo on maapohjan osalta 5 €/m2 ja markkinalähtöinen vuosivuokra 5 % tonttien markkina-arvosta.

 

Yksikköhinta on 5 €/m2 ja vuokrana peritään 5 % vuotuista korkoa. Vuokra-alueen pinta-alan ollessa 0,95 ha, vuotuiseksi vuokraksi muodostuu 2375 €.

 

Maanvuokrasopimusluonnos ja karttaliite esityslistan oheismateriaalina.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää vuokrata Star Land Oy- nimiselle yhtiölle kiinteistöstä Kumpula RN:o 33:209 (261-409-33-209) noin 0,95 ha:n suuruisen alueen teollisuustonttitarpeisiin ja varastointialueeksi.

1) Vuokra-aika on 50 vuotta.

2) Vuosivuokra on 2375 € ja vuokra sidotaan elinkustannusindeksiin. 3) Vuokra-alue on mahdollisuus lunastaa vuokra-aikana kunnanvaltuuston erikseen vahvistamalla hinnalla.

4) Vuokra-alueelta poistettava puusto jää kunnalle. Vuokralainen vastaa kustannuksellaan puuston poistosta.

5) Mikäli maanvuokrasopimusta ei allekirjoiteta kolmen (3) kuukauden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaisuudesta lukien, tämä päätös raukeaa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa