Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.09.2022/Pykälä 364

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 127

31.08.2022

Kunnanhallitus

§ 364

13.09.2022

 

Levin ulkoilureittien lähtöportit

 

318/10.03.01/2022, 31/02.02/2022

 

Teknlk 31.08.2022 § 127

 

 

(Lisätietoja: Tiemestari p. 0400 862 532)

 

Kittilän kunnan urakka Levin reittiopasteet on ollut tarjouslaskennassa 26.6-18.7.2022 klo 12:00 välisen ajan. Kyseessä on kokonaishintaurakka. Määräaikaan mennessä ei saatu tarjouksia.

 

Tämän jälkeen tiemestari ja reittityöntekijä suorittivat tarjouskyselyn 5 yritykseltä. Tarjouskyselyyn saatiin yksi alustava luottamuksellinen tarjoussisältöasiakirja, jonka perusteella kuluvan vuoden talousarviomääräraha ei ole riittävä.

 

Edellä selostetun urakkatarjousvalmistelun perusteella hankkeelle varattu määräraha ei riitä (määräraha TA 2022 on 100.000 € sis. kaikki myös reittityöt).

 

Vs.tekninen johtaja:

Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että Levin ulkoilureittien lähtöporttihankkeen rakentaminen siirretään vuodelle 2023 ja määrärahavaraus käsitellään talousarvion 2023 yhteydessä.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 13.09.2022 § 364

 

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen.

 

Päätös:

Kunnanjohtaja Antti Jämsénin poissa ollessa esittelijänä toimi hallintosäännön 3 §:n mukaisesti hallintojohtaja Sanna Ylinampa.

 

Hallintojohtaja:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen.

 

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa