Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.08.2022/Pykälä 335

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 335

30.08.2022

 

Puhelinvaihteenhoitajan nimikkeen ja kelpoisuusvaatimuksen muuttaminen sekä toimen laittaminen haettavaksi

 

315/01.01.01/2022

 

Khall 30.08.2022 § 335

 

Puhelinvaihteenhoitaja on irtisanoutunut 1.10.2022 alkaen eläkkeelle jäämisen johdosta, minkä kunnan-hallitus on käsitellyt 21.6.2022 § 245.

 

Puhelinvaihteenhoitajan nimike on perusteltua päivittää ja muuttaa palveluneuvojaksi, joka kuvaa tehtäväkokonaisuutta paremmin. Toimessa on aikaisemmin vaadittu tehtävään soveltuvaa ammattikoulu- tai opistotason tutkintoa ja/tai kokemusta puhelunvälittäjän tehtävistä. Toimen kelpoisuusvaatimusten päivittäminen on myös perusteltua tehdä nimikemuutoksen yhteydessä. Palveluneuvojan kelpoisuusehdoksi esitetään seuraavaa: tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai alan aikaisempi opistoasteen tutkinto.

 

Palveluneuvojan keskeiset tehtävät ovat:

-asiakaspalvelu ja neuvonta (palveluneuvonta ja vaihde)

-yhteyshenkilönä toimiminen ja hallinnointi mm. puhelinliittymät, kulunvalvonta, yhteystietojen hallinnointi järjestelmissä

-Kelan avustavat palvelut kunnan asiointipisteessä (yhteispalvelusopimuksen mukaiset palvelut)

-muut toimistotyöt

 

Hallintosäännön 43 §:n mukaan kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksista päättää valtuusto. Muiden virkojen ja työsopimussuhteiden kelpoisuusvaatimuksista päätetään virkaa tai tointa perustettaessa.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1. muuttaa puhelinvaihteenhoitajan nimikkeen palveluneuvojaksi 1.10.2022 lukien.

2. että palveluneuvojan kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai alan aikaisempi opistoasteen tutkinto.

 

3. että palveluneuvojan tehtäväkohtainen palkka on 2343 €/kk (KVTES, 01TOI060)

4. laittaa palveluneuvojan toimen haettavaksi

 

5. että toimen täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Toimeen valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus ennen palvelussuhteen alkamista.

 

6. nimetä haastatteluryhmään kunnanhallituksen puheenjohtajan, kunnanjohtajan ja hallintojohtajan

 

7. haastatteluryhmä päättää haastatteluun kutsuttavista ja sopii haastatteluaikataulun.

 

Päätös:

Kunnanhallituksen jäsen Jouko Nikkinen esitti, että koulutusvaatimukseksi 2.-kohtaan muutettaisiin 'soveltuva toisen asteen koulutus'. Varajäsen Raili Fagerholm kannatti Nikkisen esitystä.

 

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan esityksen lukuun ottamatta 2.-kohtaa, joka hyväksyttiin Nikkisen esityksen mukaisena.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa