Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 267

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 267

21.06.2022

 

Lausunto Puljun Malminetsintä Oy:n malminetsintälupahakemuksesta, Saalamaselkä (ML2022:0010)

 

2/10.01.01/2020

 

Khall 21.06.2022 § 267

 

(Lisätietoja: Maanmittausteknikko Veli-Matti Virtanen, puh. 040 581 1889)

 

Puljun Malminetsintä Oy on jättänyt Tukesille Kittilän kunnan alueelle, Kyrön paliskunnan erityiselle poronhoitoalueelle kohdistuvan hakemuksen koskien Saalamaselkä - nimistä malminetsintälupa-aluetta. Lausunto tulee toimittaa Tukesille viimeistään 15.7.2022.

 

Malminetsintäalueen pinta-ala on 601,57 ha.

 

Yhtiö etsii alueelta nikkeliä, kuparia, kromia, kultaa, sinkkiä, hopeaa, kobolttia, ja platinaryhmän alkuaineita. Alue on potentiaalinen geologisen sijainnin takia erityisesti nikkeli-koboltti-platinametallien, kuparin ja kullan suhteen. Puljun Malminetsintä Oy:n malminetsintöjä operoi Magnus Minerals Oy, joka on toteuttanut malminetsintää Holtinvaaran ja Puljun liuskevyöhykkeen alueella vuodesta 2012 lähtien. Yhtiö on tekemillään töillä saanut vahvistusta alueen malmipotentiaalille ja täten hakee alueelle malminetsintälupaa.

 

Hakemuksen mukaan yhtiö on suunnitellut keväälle - kesälle 2022 mm. geofysiikan mittauksia, mahdollisesti moreeni- ja kallionpintanäytteenottoa Cobralla, kilkalla ja raskaalla iskuporakoneella.

 

Kesä-Syksy 2022 aikana on suunnitteilla tehtäväksi tulkinta- ja maastotöitä, jonka jälkeen riippuen silloisista tuloksista harkitaan uutta timanttikairausohjelmaa tehtäväksi syksyn/talven 2022-2023 aikana. Tutkimuksia suunnitellaan ja jatketaan tämän jälkeen saatujen tulosten perusteella.

 

Kilkka näytteenotto tapahtuu pintamoreenista iskemällä painolla n.2 cm halkaisijaltaan oleva metalliputki käsivoimin pintamaan läpi. Saatavan näytteen koko on n. 50-200g. Kilkkatöitä ei suoriteta lintujen pesintäaikaan. Näytteenottopaikalle kuljetaan jalan putket kantamalla.

 

Cobra-näytteenotto tapahtuu samalla periaatteella kuin kilkka, mutta tässä iskuvaihe tapahtuu moottoroidusti. Kulkeminen näytteenottopaikalle tapahtuu lumipeitteen aikana suksilla tai moottorikelkalla, kesällä ja syksyllä jalan. Cobratyöt tehdään pääsääntöisesti talvisin sekä myös loppukesästä. Cobra-näytteenottoa ei suoriteta lintujen pesintäaikana.

 

Pohjamoreeninäytteenotto tapahtuu moottoroidulla tela-alustaisella iskuporaus kalustolla. Liikenne koneelle tapahtuu moottorikelkalla metsässä jo olevia uria pitkin, mikäli mahdollista. Noin 400 gramman suuruinen maanäyte porataan noin 6 cm halkaisijaltaan olevalla putkikalustolla maapeitteiden läpi, niin läheltä peruskallion pintaa kuin mahdollista. Pohjamoreeninäytteenottoa ei suoriteta lintujen pesintäaikana

 

Tutkimuskaivannon tarkoitus on paljastaa kallion pinta. Työ tehdään normaalisti kaivinkoneella. Timanttikairaus suoritetaan ylläolevien alustavien tutkimusten perusteella valituille kohteille. Aikaisempien tutkimusten valossa pinta -/pohjamoreeninäytteitä otetaan useita satoja ennen kuin timanttikairaukselle löytyy riittävät perusteet. Timanttikairaus suoritetaan suljetulla vesikierrolla yhtiön hyväksi tuntemien urakoitsijoiden toimesta. Timanttikairausta ei suoriteta lintujen pesintäaikana.

 

Geologiset työt, maastogeofysiikka ja mahdolliset iskupora- ja timanttikairaustyöt arvioidaan alustavasti kestävän vuosia. Mikäli näiden tutkimusten tulosten katsotaan olevan riittävät, mahdollisten mineralisoitujen kohteiden inventointikairauksia suoritetaan sen jälkeen vähintään 2 vuotta. Jos tällaisia potentiaalisia kohteita ei löydy, luovutaan malminetsintäluvasta.

 

Hakemuksen mukaan suunnitellun malminetsinnän johdosta ei synny mitään kaivannaisjätettä.

 

Iskuporauksessa, timanttikairauksessa, tutkimuskaivannon koneellisessa työvaiheessa ja Kilkka-näytteenotossa voi syntyä meluhaittaa. Äänihaittaa aiheuttavia töitä ei tehdä lintujen pesintäaikana, jos on oletettavissa pesinnälle tapahtuvaa haittaa näytteenotossa tapahtuvan melun vuoksi. Epäselvissä tapauksissa ollaan yhteydessä ELY keskukseen. Alueella otetaan huomioon ja pyritään minimoimaan mahdollisen töiden aiheuttaman irtoaineksen kulkeutuminen jokiin ja puroihin.

 

Hakemuksen mukaan mahdolliset tie- ja maastovahingot korjataan. Puusto - ja muut vahingot korvataan täysmääräisesti.

 

Kartta malminetsintälupa-alueesta esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä, asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lausuntonaan Puljun Malminetsintä Oy:n lupahakemuksesta koskien Saalamaselkä -nimistä malminetsintälupa-aluetta ilmoittaa seuraavaa:

 

Lupahakemus ei kohdistu Kittilän kunnan asema- eikä yleiskaava-alueille. Siten kaavoituksen kannalta hakemuksen johdosta ei ole huomautettavaa.

Malminetsinnästä ei saa olla haittaa paikalliselle asutukselle eikä alueen poronhoidolle.

Muilta osin Kittilän kunnalla ei ole hakemuksesta huomautettavaa.

 

Päätös:

Kai Jussila esitti lisättäväksi Raili Fagerholmin kannattamana kunnanjohtajan esitykseen, että luvassa edellytettäisiin sopimista paliskunnan kanssa ennen etsintätöiden aloittamista työskentelyajankohdista ja -tavoista. Tällöin poronhoitotyölle sekä muulle paikalliselle toiminnalle mahdollisesti aiheutuva haitta tulisi vältettyä taikka selvitettyä aina etukäteen. Malminetsintäalue tulee ennallistaa toimijan toimesta.

 

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen lisättynä Kai Jussilan esityksellä.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa