Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 239

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 239

21.06.2022

 

Lisämääräraha jäähallin kylmätekniikkakontti-investointiin

 

250/02.02/2021

 

Khall 21.06.2022 § 239

 

(Lisätietoja: Liikuntasihteeri Juha Marletsuo, puh. 040 573 1123)

 

Agnico Eagle -jäähallin kylmälaitteiston uusiminen on kirjattu kuluvan vuoden investointibudjettiin. Talousarvioon kirjattu kustannusarvio on 200.000 euroa. Valtionavustuksen osuudeksi on kirjattu 60.000 euroa ja omarahoitusosuudeksi 140.000 euroa.

 

Investoinnin laitehankinnan kustannusarvioksi on tarkentunut 225.000 euroa. Tämän lisäksi on syytä varata 10.000 euroa mm. rakennuttamiskuluihin. Lisämäärärahan tarve on yhteensä 35.000 euroa.

 

Hankkeelle on 6.6.2022 myönnetty 75.000 euron suuruinen liikuntapaikkarakentamisen valtionavustus. Lisämääräraha katetaan 15.000 euroa arvioitua suuremmalla valtionavustuksella ja 20.000 euroa verotuloilla.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää 35.000 euron lisämäärärahan jäähallin kylmätekniikkakontin hankinta- ja rakennuttamiskustannuksiin. Lisämäärärahasta 15.000 euroa katetaan arvioitua suuremmalla valtionavustuksella ja 20.000 euroa talousarviossa arvioituja suuremmilla alkuvuoden aikana kertyneillä verotuloilla.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa