Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.06.2022/Pykälä 220

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 84

31.05.2022

Kunnanhallitus

§ 220

07.06.2022

 

Ulkoilureittien sijoittamisen ja rakentamisen sopimuspohja

 

203/10.03.01/2022

 

Teknlk 31.05.2022 § 84

 

 

(Lisätietoja: Tiemestari, p. 0400 862532)

 

Kittilän kunnan tekninen osasto on tehnyt sopimuspohjan maanomistajille ulkoilureittien sijoittamisesta ja rakentamisesta.

 

Liitteenä sopimuspohja.

 

Sopimuspohja reittien sijoittamisesta on tehty nopeuttamaan Kittilän kunnanhallituksen 08.06.2021 § 267 hyväksymän Levin pyörämatkailun kasvuohjelman toteuttamista, jonka tavoitteena on kehittää pyörämatkailun olosuhteita Levillä ja lisätä pyörämatkailun mahdollisuuksia.

 

Sopimus tarvitaan, jotta Kittilän kunnan tekninen toimi pääsee aloittamaan rakentamistyöt mahdollisimman pian ulkoilureittien suunnitelmien hyväksymisen jälkeen. Sopimus mahdollistaa reittien rakentamisen nopeutetusti alueille, jossa maanomistaja hyväksyy sopimuksen ennen Ely -keskuksen reittisuunnitelmaa koskevaa vahvistamispäätöstä ja ennen varsinaista ulkoilureittitoimitusta.

 

 

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättää hyväksyä liitteenä olevan kunnan ja maanomistajan välisen sopimuspohjan ulkoilureittien sijoittamisesta ja rakentamisesta.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 07.06.2022 § 220

 

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan esityksen.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa