Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.05.2022/Pykälä 186

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 248

25.05.2021

Kunnanhallitus

§ 186

24.05.2022

 

Valtuustoaloite/Yhteispalvelupisteen perustaminen

 

192/00.01.00/2021

 

Khall 25.05.2021 § 248

 

 

Valtuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen jätti valtuuston kokouksessa 26.4.2021 Vasemmistoliiton, SDP:n ja KL:n valtuustoryhmien puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

"Useissa kaupungeissa ja kunnissa on perustettu asiointipisteitä, joissa voi asioida kunnan ja valtion viranomaisten kanssa monenlaisissa asioissa. Asiointipisteissä voi olla tarjolla myös järjestöjen ja yritysten palveluja. Kittilän kunta on lukuisten kylien ja pitkien etäisyyksien kunta. Asiointikyytejä sivukylistä järjestetään Meän pirssin ja henkilökohtaisten kuljetuspalveluiden avulla, mutta asiointipäivät eivät välttämättä satu samalle päivää kuin eri virastojen asiakaspalveluajat. Myöskään asiointiin tarkoitettu odotusaika ei mahdollista jonottamista moneen eriin asiointipaikkaan samalla reissulla.

 

Esitämme, että kirjastoon suunnitellaan remontin yhteydessä asiointi- ja yhteispalvelutilat ja Kittilän kunta ryhtyy aktiivisiin toimiin sellaisen yhteispalvelupisteen saamiseksi Kittilään, jossa on tarjolla kattavasti valtionhallinnon ja kunnan palveluita ja henkilökohtainen asiakaspalvelu. Samassa tilassa tulee olla vapaasti käytössä olevia päätelaitteita asioiden hoitamista varten ja mahdollisuus saada esimerkiksi kolmannen sektorin toimijoiden vapaaehtoista opastusta digilaitteiden ja sovellusten käyttöön."

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen hallintotoimen valmisteltavaksi yhteistyössä sivistystoimen kanssa. Vastuuhenkilönä on hallintojohtaja.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 24.05.2022 § 186

 

Kunnanjohtaja:

1) Kunnanhallitus esittää valtuustolle tiedoksi, että Kittilän kunta perustaa yhteispalvelupisteen 1.1.2023.

 

2) Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa