Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.05.2022/Pykälä 185

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 185

24.05.2022

 

Yhteispalvelusopimuksen hyväksyminen/Kelan tarjoamat palvelut Kittilässä

 

192/00.01.00/2021

 

Khall 24.05.2022 § 185

 

(Lisätietoja: Vs. perusturvajohtaja Sanna Ylinampa, puh. 040 847 6526)

 

Kittilän kunnan ja Kelan Pohjoisen asiakaspalveluyksikön kesken on neuvoteltu yhteispalvelusopimuksesta, jossa kunta ottaa korvausta vastaan hoidettavakseen tiettyjä ennalta sovittuja Kelan tehtäviä kunnanvirastossa. Kunnan ja Kelan välisen yhteispalvelusopimuksen mukaan kunta toimeksisaajana huolehtii liitteiden 3 ja 4 mukaisten palvelujen tuottamisesta kunnan järjestämässä asiointipisteessä. Samoin kunta huolehtii yhteistyösopimuksen mukaisesti mm. Kelan lomakkeiden, esitteiden ja julkaisujen jakelusta, informaatiosta yleisölle, opastamisesta sekä hakemusten vastaanotosta ja toimittamisesta Kelaan.

 

Yhteispalvelun asiointipiste on kunnan asiointipiste, jossa Kelan ja kunnan välisen yhteispalvelusopimuksen mukaan kunta antaa Kelan avustavaa palvelua. Kunnan asiointipiste sijaitsee kunnanviraston alakerran aulaan sijoitettavassa smartblock-työtilana toteutettavassa yhteispalvelupisteessä. Kyseisessä yhteispalvelun asiointipisteessä voidaan tarjota etäyhteysasiakaspalveluja myös muiden viranomaisten palvelujen osalta erillisten sopimusten mukaan.

 

Kela maksaa korvauksena tämän sopimuksen piiriin kuuluvien tehtävien hoitamisesta kunnalle 300 € kuukaudessa. Summaan ei lisätä alvia. Korvausta tarkastellaan n. vuoden kuluttua sopimuksen solmimisesta.

 

Kela järjestää yhteispalvelusopimuksessa kuvatulla tavalla palvelusopimuksen mukaisia tehtäviä hoitavan kunnan henkilöstön kouluttamisen tehtäviinsä. Tehtävät on tarkoitus hoitaa nykyisin kunnan vaihdetta/asiakaspalveluinfoa hoitavien henkilöiden toimesta. Tarvetta lisähenkilöstön palkkaamiseen ei ole tämän järjestelyn vuoksi.

 

Vs. hallintojohtaja on kuullut asiasta vaihteenhoitaja Maritta Niskaa 17.5.2022.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaisen yhteispalvelusopimuksen liitteineen Kittilän kunnan osalta sitovaksi ja tulemaan voimaan 1.1.2023, kun yhteispalvelusopimuksen mukaiset koulutukset asiointipisteestä vastaaville henkilöille/varahenkilöille ovat toteutuneet.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Kokous keskeytettiin klo 13.38 ja sitä jatkettiin 13.48.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa