Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.03.2022/Pykälä 107

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 107

29.03.2022

 

Avustushakemus Puunhalauksen MM-kisojen 2022 järjestämiseen

 

250/02.02/2021

 

Khall 29.03.2022 § 107

 

(Lisätietoja: Vs.hallintojohtaja Tuija Lång, puh. 040 672 4257)

 

HaliPuu Pocket Forests Oy hakee kirjaamoon saapuneella hakemuksellaan Kittilän kunnalta 3.000 euron avustusta TreeHugging World Championships 2022 -tapahtuman järjestämiseen.

 

Hakemuksen mukaan avustuksella katettaisiin järjestämisestä aiheutuvia kuluja, erityisesti 'puunhalausten maailmankarttaa', jolle kisoihin osallistujat ympäri maailman voivat lisätä omat osallistumiskuvansa. Karttasivulle voidaan pyydettäessä lisätä Kittilän kunnan linkillinen logo osoitukseksi tuesta kisoille. Kartan toteutuskustannukset ovat noin 5.000 euroa.

 

Hakemuksen mukaan HaliPuu Pocket Forests Oy järjestää puunhalauksen maailmanmestaruuskisat vuonna 2022 kolmatta kertaa. Samalla pyritään tekemään Leviä ja Kittilää tunnetuksi ja tuomaan alueelle positiivista näkyvyyttä erityisesti lumettomalle ajalle.

 

Kunnan talousarvioon 2022 ei ole varattu määrärahaa tätä tapahtumaa varten, mutta avustukseen voidaan käyttää hankkeille tai tapahtumille vuodelle 2022 varattua 20.000 euron kohdistamatonta määrärahaa.

 

Avustushakemus oheismateriaalina.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää myöntää HaliPuu Pocket Forests Oy:lle 3.000 euron avustuksen TreeHugging World Championships 2022 -tapahtuman järjestämiseen. Avustus kirjataan muun toiminnan kustannuspaikalle (30105).

 

Päätös:

Jäsen Tarmo Salonen esitti, että tämä asia siirrettäisiin vapaan sivistystyön lautakunnan käsiteltäväksi. Esitys raukesi kannattamattomana.

 

Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa