Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.02.2022/Pykälä 49

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 49

15.02.2022

 

Kristillisen kulttuurin ja musiikin tuki ry:n anomus laina-ajan pidentämiseksi

 

239/02.05.03/2020

 

Khall 15.02.2022 § 49

 

(Lisätietoja: Controller Tuija Lång, puh. 040 672 4257)

 

Kittilän kunnanvaltuusto on päätöksellään 31.8.2020 § 95 myöntänyt Kristillisen kulttuurin ja musiikin tuki ry:lle 15.000 euron hankeaikaisen lainan Tunturi kutsuu -tapahtuman järjestämiseen. Lainan takaisinmaksu oli valtuuston päätöksen mukaan viimeistään 31.12.2021.

 

Kyläyhdistys hakee anomuksellaan 3.2.2022 jatkoaikaa takaisinmaksulle 30.4.2022 saakka. Yhdistys ei ole vielä saanut hankemaksatusta Lapin Ely-keskukselta. Yhdistys ei ole aiemmin hakenut tälle lainalle lisää maksuaikaa.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto myöntää Kristillisen kulttuurin ja musiikin tuki ry:lle lisää aikaa lainan takaisinmaksulle 30.4.2022 saakka.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa