Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 26.01.2022/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Levi Snow Sport Academy

§ 28

08.12.2021

Koululautakunta

§ 4

26.01.2022

 

Levi Snow Sport Academy valmentajien jatkosopimukset

 

LeviSSA 28

 

Huippulinjan valmentajan Jukka Leinon työsopimus tehtiin alkuun vuodeksi ja se päättyy 31.7.2022. Alkavia urheilijahakuja varten ja valmennuksen jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että saadaan päätös pidemmästä, vähintään kahden vuoden määräaikaisesta työsopimuksesta.

 

Tuukka Sutisen nykyinen työsopimus päättyy 30.6.2022. Keskustellaan vaihtoehdoista monitaitolinjan valmennuksesta ja päätetään jatkotoimista.

 

Yläkoulun ja lukion rehtori:

Esitetään koululautakunnalle, että jatketaan Jukka Leinon työsopimusta kahdella vuodella ajalle 1.8.2022-31.7.2024. Tuukka Sutisen sopimuksen jatkosta päätetään yhteistyössä Levi Ski Resortin kanssa tammikuun loppuun mennessä.

 

Päätös:

Esitetään koululautakunnalle, että Jukka Leinon työsopimusta jatketaan kahdella (2) vuodella ajalle 1.8.2022-31.7.2024. Sovitaan mahdollisuudesta (1) vuoden optioon tammikuussa 2024.

 

Tuukka Sutisen jatkosopimuksesta sovitaan yhteistyössä Levi Ski Resortin kanssa tammikuun loppuun mennessä.

__________

 

Koululk 26.01.2022 § 4

 

(Lisätietoja: vs. sivistystoimenjohtaja puh. 040 705 7486)

 

Levi Snow Sport Academyn ohjausryhmä on käsitellyt valmentajatilannetta kokouksessaan 8.12.2021.

 

Levi Snow Sport Academy (Akatemia) on toiminut Kittilässä vuodesta 1999. Akatemian toiminnan tavoitteena on tukea alppihiihtolajien harrastamista Kittilässä, sitouttaa paikalliset nuoret paikkakunnalle ja houkutella opiskelijoita muualta Suomesta Kittilään. Opiskelijoita lukuvuonna 2021-2022 on 74, joista 43 toisen asteen opiskelijaa ja 31 yläkouluikäistä nuorta.

 

Koulutusta ja valmennusta järjestetään kolmella eri linjalla:

 

Huippu-urheilulinjalla opiskelija valmentautuu ammattimaisesti tähtäimenään maajoukkue ja kansainvälinen menestys alppihiihdossa.

 

Monitaitolinjalla opiskelija saa monipuolisen koulutuksen eri rinnelajeihin ja hiihdonopettajan pätevyyden.

 

FreeRide-linjan koulutuksessa painotetaan hiihdonopetuksen lisäksi vapaalaskun harrastamista, pääpainona turvallinen lajin harrastaminen. FreeRide-linjan opiskelijat saavat hiihdonopettajan pätevyyden.

Lisäksi toimintaa kuuluu leirimuotoista koulutustoimintaa yläkouluikäisille tavoitteena saada nuoret sitoutettua toimintaan. Suuri osa hiihdonopettajiksi valmistuneista opiskelijoistamme sijoittuu alueen matkailuelinkeinon palvelukseen, erityisesti Levi Ski Resortin hiihdonopettajiksi.

 

Akatemian toimintaa valvoo koululautakunnan asettama ohjausryhmä. Ohjausryhmän esittelijänä toimii yläkoulun ja lukion rehtori, joka toimii myös akatemian henkilökunnan lähiesimiehenä. Akatemiassa on yhteensä kuusi valmentajaa, joista viisi on Kittilän kunnan työntekijöitä, yhden valmentajan työpanos ostetaan Lapin urheiluopistolta. Kahden valmentajan kohdalla palkkauksessa on mukana Levi Ski Resort. Akatemian päivittäisiä toimintoja ohjaa ja koordinoi päävalmentaja-koordinaattori. Huippulinjalla toimii kaksi valmentajaa, monitaitolinjalla ja freeride -linjalla on kummassakin yksi valmentaja. Lisäksi yläkouluakatemian toiminnasta ja leirityksistä vastaa yksi valmentaja.

 

Huippulinjan valmentajan Jukka Leinon määräaikainen työsopimus päättyy 31.7.2022. Alkavia urheilijahakuja varten ja valmennuksen jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että päätös pidemmästä, vähintään kahden vuoden määräaikaisesta työsopimuksesta tehdään hyvissä ajoin.

 

Monitoimilinjan valmentajan Tuukka Sutisen nykyinen työsopimus päättyy 30.6.2022. Palkkakuluihin osallistuu myös Levi Ski Resort, joten sopimuksen jatkosta on päätettävä yhdessä Levi Ski Resortin kanssa.

 

Määräraha on varattu vuoden 2022 talousarvioon.

 

Yläkoulun ja lukion rehtori:

 

Esitetään koululautakunnalle, että

 

1. Jukka Leinon työsopimusta jatketaan kahdella (2) vuodella ajalle 1.8.2022-31.7.2024, sekä sovitaan mahdollisuudesta yhden (1) vuoden optioon tammikuussa 2024.

 

2. Valmetaja Tuukka Sutisen sopimuksen jatkosta päätetään yhteistyössä Levi Ski Resortin kanssa tammikuun 2022 loppuun mennessä.

 

Vs. sivistystoimenjohtaja:

Koululautakunta päättää, että

 

1. valmentaja Jukka Leinon työsopimusta jatketaan kahdella (2) vuodella ajalle 1.8.2022-31.7.2024. Sovitaan mahdollisuudesta yhden (1) vuoden optioon tammikuussa 2024.

2. valmentaja Tuukka Sutisen jatkosopimuksesta sovitaan yhteistyössä Levi Ski Resortin kanssa tammikuun 2022 loppuun mennessä.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa