Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Revontuli-Opiston jaosto
Pöytäkirja 27.10.2021/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Revontuli-Opiston jaosto

§ 17

27.10.2021

 

Revontuli-Opiston talousarvio vuodelle 2022

 

VapsivJ 27.10.2021 § 17

 

Revontuli-Opiston yhdistämissopimuksen mukaisesti opiston taloudenhoito on isäntäkunnan hallinnoimaa ja taloudellinen vastuu kuuluu kaikille sopimuskunnille. Revontuli-Opiston kustannukset katetaan valtionosuus-rahoituksella, kuntien maksamilla kuntaosuuksilla ja opiskelijoiden maksamilla kurssimaksuilla. Talouden suunnittelun lähtökohtana on koronaepidemian vuoksi poikkeuksellisesti ollut kahden edellisvuoden tilinpäätökset ja kuluvan vuoden toteuma. Tulevan vuoden talouteen vaikuttaa palkkamenojen 2 % kasvu. Opiston henkilöstömenoihin tämä aiheuttaa noin 20 000 euron kustannusten nousun. Koska rahoituspohja pysyy käytännössä samalla tasolla, tällä on jonkin verran vaikutusta opiston mahdollisuuksiin toteuttaa opetustunteja. Kittilän kunta on asettanut raamin vuodelle 2022 siten, että henkilöstömenot saavat kasvaa 2 %, muilta osin talousarvio ei saa kasvaa.

 

Vuonna 2022 opiston saama valtionosuuden arvioidaan olevan samalla tasolla kuin vuonna 2021 eli noin 575 000 euroa, joka kohdentuu opistokuntiin pidettyjen opetustuntien suhteessa. Kansalaisopiston valtionosuuden peruste lasketaan kertomalla opetus- ja kulttuuriministeriön ko. opistolle vahvistama opetustuntien määrä opetustunnin yksikköhinnalla. Yksikköhinta on vuodelle 2021 ollut 84,77 euroa/oppitunti.

 

Opistokuntien kuntaosuudet ovat vuosien varrella nousseet nykyiselle tasolleen korvaten valtionrahoituksen vähenemistä. Rahoituspohjan vahvistaminen kuntaosuuksien kautta on mahdollistanut sen, että kurssimaksut on pystytty pitämään nykyisellä tasollaan. Revontuli-Opiston jaosto on vahvistanut nykyiset kurssimaksut 31.7.2022 saakka ja tässä esitettävä talousarvio pohjaa nykyisiin kurssimaksuihin.

 

Talousarvion pohjana vuodelle 2022 oleva kuntien maksuosuus on 425 300 jakautuen seuraavasti:

 

Enontekiö 57 500 (57 500 vuonna 2020)

Kittilä 220 000 (217 500 vuonna 2020)

Sodankylä 147 800 euroa (147 800 vuonna 2020)

 

Näillä kuntaosuuksilla tavoitellaan verkko-opetus mukaan lukien opetusta vuonna 2022 yhteensä 18 100 opetustuntia jakautuen kunnittain seuraavasti:

 

Enontekiö 1600

Kittilä 9000

Sodankylä 6500

Verkko-opetus 1000 tuntia

 

 

Revontuli-Opiston jaosto on vahvistanut nykyiset kurssimaksut 31.7.2022 saakka ja kurssimaksujen tarkistus tehdään tarvittaessa vasta syksylle 2022. Talousarvio pohjautuu voimassaoleviin kurssimaksuihin.

 

Liitteenä olevan talousarvion sisällöstä

 

Hallinto TP 2020 TA2021 TA 2022

toimintakulut -293 353 - 316 590 -313 334

toimintakate - 293 353 - 316 590 -313 334

Hallinnon toimintakuluissa on huomioitu työehtosopimusten palkankorotusten vaikutus. Kustannusten kasvuun vaikuttaa työehtosopimuspohjaiset palkankorotukset. Hallinnolla on myös tuloja, sillä opisto hoitaa Opetushallituksen kansainvälisen liikkuvuustoiminnan aluetiedottamista Lapin alueella. Raportointisyistä tämä toiminta on erillään hallinnosta omalla kustannuspaikallaan.

 

Opetustoiminnan talousarviossa toimintakulujen lisäys aiheutuu palkankorotusten vaikutuksista. Toimintatuottojen kasvuun vaikuttaa saadut valtionavustukset.

 

Opetustoiminta TP 2020 TA2021 TA2022

 

maksutuotot 260 228 291 990 298 860

toimintakulut - 862 573 -964 010 -982 122

 

 

Maksupalvelutoiminnan tavoitteeksi on asetettu 1000 opetustuntia ja +/-0 katetavoite eli käytännössä kyse on pääsääntöisesti kursseista, joiden tulot kattavat toimintakulut.

 

Maksupalvelutoiminta TP2020 TA2021 TA2022

 

 

toimintatuotot 42 065 40 000 42 000

toimintakulut - 42 716 - 35 000 - 42 000

toimintakate - 650 + 5 000 0

 

 

Revontuli-Opiston 2022 kokonaisuus

TP 2020 TA2021 TA2022

 

toimintatuotot 715 391 818 155 808 852

toimintakulut - 1 179 041 - 1 388 215 - 1 383 894

toimintakate - 463 650 - 570 060 - 575 042

valtionosuus 574 686 570 060 575 042

 

 

 

 

Revontuli-Opiston rehtori:
Revontuli-Opiston jaosto esittää hyväksyttäväksi vapaan sivistystyön lautakunnalle ja edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle Revontuli-Opiston vuoden 2022 talousarviota, oheisen liitteen mukaisesti.

 

 

Päätös:

Revontuli-Opiston jaosto hyväksyi Revontuli-Opiston talousarvion vuodelle 2022 esityksen mukaisesti.

 

 

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa