Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Revontuli-Opiston jaosto
Pöytäkirja 27.10.2021/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Revontuli-Opiston jaosto

§ 16

27.10.2021

 

Revontuli-Opiston talousraportti 1.1.-31.8.2021 ja talouden toteuma

 

VapsivJ 27.10.2021 § 16

 

Revontuli-Opiston talousraportti esitetään isäntäkunta Kittilän hallinnon ohjeiden mukaisesti kolmannesvuosittain. Liitteenä olevan talousraportti ja talouden toteuma saatetaan Revontuli-Opiston jaoston kautta tiedoksi myös sopimuskuntiin. Raportissa ilmenee, että Revontuli-Opiston opetustoiminnan maksutuotot ovat pienentyneet jonkin verran johtuen kevään 2021 koronaepidemiasta. Kevätkauden opetus keskeytyi suurelta osin kuuden toimintaviikon jälkeen. Tästä johtuen opiskelijoille on palautettu kurssimaksuja siltä osin kun kurssien tunteja on jäänyt pitämättä. Sodankylässä ja Kittilässä opetustuntitavoitteesta tullaan jäämään vuonna 2021. Muutoin opiston osalta edetään toimintasuunnitelman ja talousarvion mukaisesti.

 

Revontuli-Opiston rehtori:
Merkitään talousraportti ja talouden toteuma ajalta 1.1.-31.8.2021 tiedoksi.

 

Päätös:

Revontuli-Opiston jaosto merkitsi talousraportin ja talouden toteuman ajalta 1.1.-31.8.2021 tiedokseen.

 

 

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa