Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 28.10.2021/Pykälä 73

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Levi Snow Sport Academy

§ 25

05.10.2021

Koululautakunta

§ 73

28.10.2021

 

Levi Snow Sport Academy talousarvio vuodelle 2022

 

250/02.02/2021

 

LeviSSA 25

Kunnanhallitus on ohjeistanut talousarvion laadintaa vuodelle 2022 siten, että toimintakulut voivat lähtökohtaisesti kasvaa vain palkkojen osalta. Käyttötalousosan sitovuus valtuustoon on toimialojen lautakuntataso nettona (Toimintatuotot- toimintakulut =Toimintakate).

Alppikoulun toiminta laajenee edelleen vuonna 2022. Toiminnan tuotot vuonna 2021 tulevat nousemaan selvästi verrattuna vuoteen 2020. Tulevalle vuodelle odotetaan jopa noin 40% kasvua vuoden 2021 talousarvioon nähden. Tuottojen kasvu johtuu ennen kaikkea hyvästä opiskelijamäärän kehityksestä. Positiviisen kehityksen taustalla on LSSA:n toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen. Esimerkiksi Junior Tiimin perustaminen näkyy tulevan vuoden opiskelijamäärissä.

Opiskelijamäärien kasvusta johtuva valtionosuuksien kasvu ei näy koulukohtaisessa talousarviossa.

 

Toiminnan kasvu heijastuu myös kustannusten kasvuna.

Menopuolella nousua tulee henkilöstökuluissa +17%, sekä palveluiden ostoissa +35,5%. Toimintakate tulee nousemaan talousarvioesityksessä noin kahdeksan prosenttia.

 

Yläkoulun ja lukion rehtori:

Esitetään koululautakunnalle liitteen mukaista talousarviota vuodelle 2022.

 

Päätös:

Toiminnan kasvu heijastuu kustannusten kasvuna. Tullaan esittämään uuden koulutusohjelman aloittamista, joka otetaan talousarviossa huomioon (arvio 15 000 € henkilöstökustannuksiin).

__________

 

Koululk 28.10.2021 § 73

 

(Lisätietoja: vt. sivistystoimenjohtaja puh. 040 705 7486)

 

Levi Snow Sport Academyn ohjausryhmä on käsitellyt alppikoulun talousarvioesityksen kokouksessaan 5.10.2021.

 

Talousarvioesitys liitteenä.

 

vt. sivistystoimenjohtaja:

Koululautakunta päättää hyväksyä Levi Snow Sport Academyn talousarvioesityksen vuodelle 2022.

 

Päätös:

Päätettiin hyväksyä esityksen mukaan.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa