RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.09.2021/Pykälä 117
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tekninen lautakunta |
§ 117 |
30.09.2021 |
Teknisen lautakunnan lausunto tilintarkastajan loppuraportista vuodelta 2020
226/02.06.01/2020
Teknlk 30.09.2021 § 117
(Lisätietoja: Tekninen johtaja p. 040 5406 357)
Tilintarkastajan loppuraportissa mainitaan talousarviopoikkeamana investointien toteutuminen. Investointeihin oli osoitettu määrärahoja talousarviossa yhteensä 7,0 m€ ja niihin käytettiin 4,1 m€, suurimpien poikkeamien ollessa Kirkonkylän ala-asteessa ja Levin liikenneväylissä.
Tekninen johtaja:
Lautakunta päättää lausuntonaan tilintarkastajan loppuraportissa mainituista investointipoikkeamista todeta suurimpien toteutumattomien investointien osalta seuraavaa:
- Rakkavaarantien perusparantaminen siirrettiin koska hankkeesta saatu ainoa tarjous oli hinnaltaan selkeästi yli talousarviossa varatun 350.000 euron. Kirkonkylällä olevaa Rantatietä ei päästy rakentamaan katusuunnitelmiin kohdistuvan valituksen johdosta kuin pieneltä osin.
- Kokkohallin kylmävaraston, terveyskeskuksen jätevaraston, kerhohuoneen terassi/ulkovaraston ja koirapuiston aidan tarjouspyynnöt eivät tuottaneet hyväksyttävää tarjousta, joten näiden kohteiden toteuttaminen siirtyi seuraavaan vuoteen. Lisäksi korona vaikutti palvelutaloissa tehtäviin korjauksiin siten, että vain välttämätön työ tehtiin.
- Ala-asteen ja pajarakennuksen suunnitteluun ja purkuun varattuja määrärahoja jäi käyttämättä 570.543 euroa, koska tarveselvityksen ja hankesuunnittelun vaatima aika siirsi varsinaisen suunnittelun alkamisen seuraavalle vuodelle.
- ICT-ohjelmisto ja -laitehankinnoista jäi käyttämättä yli puolet eli n. 250.000 euroa.
Muutoin investointeja toteutettiin mahdollisimman paljon käytettävissä olevien vajavien resurssien puitteissa.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |