Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.10.2020/Pykälä 398

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 398

06.10.2020

 

Päätöksentekomenettelyyn liittyvän koulutuksen tilaaminen valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakuntien puheenjohtajistoille sekä esittelijöille/valmistelijoille

 

321/01.03/2020

 

Khall 06.10.2020 § 398

 

(Lisätietoja: Vs. hallintojohtaja Hanna-Maria Grandell, puh. 040 572 4460)

 

On ilmennyt tarve vahvistaa sekä esittelijöiden että valmistelijoiden osaamista päätöksentekomenettelyyn liittyen. Vastaavasti myös puheenjohtajistolle on hyvä järjestää vastaavaa koulutusta. Tämä tarve on ajankohtainen myös siitä syystä, että osa valmistelijoista/esittelijöistä on uusia tehtävissään ja samaan aikaan osa toimielinten puheenjohtajista on vaihtunut.

 

Tilauskoulutuksen tulisi sisältää tietoa kunnan päätöksentekojärjestelmästä ja kunnan hallinnon toiminnasta sekä kuntalain ja muun kunnallishallintoa koskevan lainsäädännön sisällöstä sekä koulutusta toimielinten kokouskäytännöistä. Vastaavasti esittelijöiden ja valmistelijoiden osalta tarve on yhtenäistää valmistelukäytänteitä, fraaseja ja kokousmenettelyjä.

 

Helpointa olisi tilata valmis koulutuspaketti, joka sisältää esimerkinomaisesti seuraavia aihealueita: Päätöksenteko ja kokousmenettely, julkisuus, esteellisyys, otto-oikeus, eriävä mielipide muutoksenhakujärjestelmä, laadukas valmisteluteksti ja sen tuottaminen, esityksen muuttaminen, äänestyskäytänteet, äänestys ja vaali, pöytäkirjan tarkistaminen

 

Koulutus on mahdollista järjestää esimerkiksi siten, että aamupäivällä keskitytään valmistelijoiden ja esittelijöiden osioon ja iltapäivä kokousmenettelyihin. Peruspaketti-koulutuksen jälkeen voidaan arvioida tarvetta järjestää myös muuta kokousmenettelyyn liittyvää koulutusta laajemmin Kittilän kunnan toimielimille.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) valtuuttaa hallintotoimen hankkimaan Kittilän kunnan päätöksentekomenettelyyn liittyvän koulutuspaketin toimielinten puheenjohtajistoille vuoden 2020 määrärahojen puitteissa

 

2) valtuuttaa hallintotoimen hankkimaan valmistelijoiden/esittelijöiden koulutuspaketin vuoden 2020 koulutusmäärärahojen puitteissa

 

3) valtuuttaa hallintotoimen valmistelemaan tarvittaessa laajempaa koulutuspakettia kunnan toimielimille ja tuomaan sen erikseen päätöksentekoon, mikäli koulutustarve tulee ajankohtaiseksi

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Sovittiin koulutuksen päivämääräksi 5.11.2020 ilta/iltapäivä kouluttajan toiveen mukaisesti.

 

Kunnanhallituksen jäsen Merja Korva poistui tämän asian käsittelyn aikana klo 15.21.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa