Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.08.2020/Pykälä 335

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 335

25.08.2020

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan vaali

 

130/00.00.01/2020, 113/00.00.01/2017

 

Khall 25.08.2020 § 335

 

(Lisätietoja: Vs. hallintojohtaja Hanna-Maria Grandell, puh. 040 572 4460)

 

Kittilän kunnan 14 kunnanvaltuutettua ja kaksi varavaltuutettua on jättänyt aloitteen kaikkien 11.11.2019 kunnanvaltuuston kokouksessa valittujen toimielinten ja puheenjohtajien erottamiseksi. Perusteena aloitteessa on epäluottamus. Epäluottamuksen syynä aloitteen mukaan on se, että nykyiset erotettaviksi ehdotetut luottamushenkilöt on KHO:n päätöksen jälkeen valinnut kokoonpanoltaan nykyisestä valtuustosta poikkeava valtuusto.

 

Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 1.6.2020 asettaa keskuudestaan Kuntalain 35 §:ssä tarkoitetun tilapäisen valiokunnan valmistelemaan Kittilän kunnan toimielinten erottamista koskevaa asiaa. Tilapäinen valiokunta on työskennellyt kesän ajan, kokoontunut 18.6, 28.7 ja vielä 14.8. Tilapäinen valiokunta on päättänyt esittää 31.8.2020 kokoontuvalle valtuustolle kaikkien toimielinten erottamista epäluottamuksen vuoksi. Erottaminen ei koske tarkastuslautakuntaa eikä keskusvaalilautakuntaa.

 

Mikäli valtuusto kokouksessaan 31.8.2020 päätyy erottamaan toimielimet, on suoritettava samassa kokouksessa toimielinten vaali.

 

Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 §:ssä, toimielinten kokoonpanosta kuntalain 31 §:ssä ja toimielinten jäsenten toimikaudesta ja valitsemisesta kuntalain 32 §:ssä. Toimielimen puheenjohtajasta ja varapuheenjohtajista säädetään kuntalain 33 §:ssä.

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 10 §:n mukaan sosiaali-ja terveyslautakunnassa on yhdeksän (9) jäsentä.

 

Valtuusto valitsee lautakuntien jäsenistä puheenjohtajan ja I sekä II

varapuheenjohtajan.

 

Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Toimielimen jäseniä ja varajäseniä valittaessa on otettava huomioon

tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti. Kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.Sukupuolikiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla

 

Sosiaali-ja terveyslautakunnassa on tällä hetkellä yhdeksän (9) jäsentä sekä kullakin henkilökohtainen varajäsen seuraavasti:

 

Jäsen

 

Henk.koht. varajäsen

 

Salmi Jukka

Kesk.

Toivola Juha

Kesk.

Hangasvaara Sirkka

Kesk.

Jussila Kai

Kesk.

Pudas Anna-Liisa

Kesk.

Kantola Susanna

Kesk.

Granroth Aaro

Vas.

Kenttälä Pekka

Vas.

Ala Kimmo

PS

Lehtonen Minna

PS

Hettula Arto

SDP

Kautto Sakari

SDP

Suhonen Eeva

Kok.

Mikkonen Maire

Kok.

Vaara Yrjö

OMK

Kurt Heli

OMK

Huilaja Tiina

Vihr.

Kangas Pentti

OMK

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajisto on seuraava:

 

Puheenjohtaja Aaro Granroth Vas.

1. varapuheenjohtaja Huilaja Tiina Vihr.

2. varapuheenjohtaja Salmi Jukka Kesk.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että

valtuusto valitsee edellyttäen, että se on päättänyt nykyisen sosiaali-ja terveyslautakunnan erottamisesta

 

1) sosiaali-ja terveyslautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 2020-2021 yhdeksän (9) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet

 

2) valitsee valituista sosiaali-ja terveyslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

3) tarkistaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa

 

Päätös:

Keskustelun kuluessa kunnanhallituksen jäsen Ahti Ovaskainen esitti, että toimielin säilyy entisellään. Jäsen Tuula Mertaniemi kannatti Ahti Ovaskaisen tekemää vastaesitystä.

 

Puheenjohtaja Pekka Rajala totesi, että koska oli tehty kunnanjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, on suoritettava äänestys.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin:

Ne, jotka kannattava kunnanjohtajan esitystä, äänestävät JAA.

Ne, jotka kannattavat Ovaskaisen esitystä äänestävät EI.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kuusi (6) jaa-ääntä ja kolme (3) ei-ääntä.

Jaa-ääniä antoivat Akseli Erkkilä, Raili Fagerholm, Merja Korva, Vuokko Mäntymaa, Jussi Mäkitalo ja Pekka Rajala. Ei-ääniä antoivat Ahti Ovaskainen, Outi Marttila ja Tuula Mertaniemi.

 

Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen äänin 6-3.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa