Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.08.2020/Pykälä 296

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 296

11.08.2020

 

Levin ohjelmapalveluyrittäjät ry:n tukihakemus "Drive in elokuvateatteri Levillä" -projektille

 

175/02.05.01/2020

 

Khall 11.08.2020 § 296

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Levin Ohjelmapalveluyrittäjät ry on rekisteröitynyt viralliseksi yhdistykseksi. Yhdistys anoo Kittilän kunnalta tukea "Drive in - elokuvateatteri Levillä" -tapahtuman toteuttamiseksi.

 

Yhdistys suunnittelee ulkoilmaelokuvatapahtuman järjestämistä ruskasesongin aikana Levitunturissa. Tapahtumassa suurin osa osallistujista olisi omissa autoissaan. Tapahtumalla haetaan positiivista medianäkyvyyttä ja tavoitteena on saada syksyyn uusia tapahtumia, joille voisi olla jatkumoa seuraavinakin vuosina. Käytännön järjestelyt tehdään talkootyönä. Levin ohjelmapalveluyrittäjät ry haluaa myös tuoda esiin tapahtuman kautta, että korona-ajasta huolimatta alueella toteutetaan uusia ideoita ja tapahtumia.

 

Levin ohjelmapalveluyrittäjät ry pyytää, että kunta tukisi edellä kuvattua toimintaa 2000 eurolla.

 

Levin ohjelmapalveluyrittäjien tukihakemus liitteenä.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää myöntää 2000 euron avustuksen Levin Ohjelmapalveluyrittäjät Ry:lle. Kulu katetaan Kideve Elinkeinopalveluiden budjetista.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa