Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2020/Pykälä 236

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 236

16.06.2020

 

Kunnanvaltuuston kokouksen 1.6.2020 päätösten laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano

 

Khall 16.06.2020 § 236

 

Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kunnanhallitukselle kuuluu kuntalain 96 §:n mukainen päätösten laillisuuden valvonta.

 

''Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.''

 

Kunnanvaltuuston kokouksessa 1.6.2020 käsiteltiin seuraavat asiat:

 

§ 17

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

§ 18

Pöytäkirjan tarkastaminen

§ 19

Kunnanhallituksen järjestäytyminen/KHO:n päätös 21.4.2020

§ 20

Tiina Huilajan pidättytyminen luottamustoimista määräajaksi vs. perusturvajohtajana toimimisen ajaksi

§ 21

Yrjötapio Kivisaaren ero valtuuston jäsenyydestä

§ 22

Yrjötapio Kivisaaren ero kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtajan tehtävästä ja 1. varapuheenjohtajan vaali

§ 23

Yrjötapio Kivisaaren ero valtuuston vaalilautakunnan jäsenyydestä ja uuden jäsenen vaali

§ 24

Yrjötapio Kivisaaren ero valtuuston vaalilautakunnan puheenjohtajan tehtävästä ja uuden puheenjohtajan vaali

§ 25

Yrjötapio Kivisaaren ero kunnanhallituksen varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen vaali

§ 26

Yrjötapio Kivisaaren ero sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen vaali

§ 27

Yrjötapio Kivisaaren ero vapaan sivistystyön lautakunnan varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen vaali

§ 28

Yrjötapio Kivisaaren ero vapaan sivistystyön jaoston (Revontuli-Opisto) varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen vaali

§ 29

Yrjötapio Kivisaaren ero Lapin urheiluopistosäätiön valtuuskunnan jäsenyydestä ja uuden jäsenen vaali

§ 30

Tuomas Kääriäisen ero valtuuston tilapäisen kokoonpanon (VM:n päätös 19.6.2018) varajäsenyydestä

§ 31

Tuomas Kääriäisen ero keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä ja uuden 1. varajäsenen vaali

§ 32

Kinisjärvi-Vuoma kyläyhdistyksen hankeaikainen lainahakemus

§ 33

Perusturvajohtajan virkavaali

§ 34

Levin korttelin 31 tontin 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen

§ 35

Tunturi-Lapin ja Pellon kuntien yhteisen lastenvalvojan viran perustaminen

§ 36

Kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston kokousohjelmat

§ 37

Hallintosäännön muuttaminen

§ 38

Sähköinen kokouskäytäntö Kittilän kunnassa

§ 39

Aloite toimielinten erottamisesta epäluottamuksen perusteella

§ 40

Valtuustoaloite liittyen Lapin KO:een 12.2.2020 vireille tulleeseen Kittilän kunnan päätöksentekoa koskevaan rikosasiaan R 20/289 ja luottamushenkilöiden vetäytymiseen luottamustoimen hoitamisesta

§ 41

Tilapäisen valiokunnan asettaminen/Lapin KO R 20/289

(Asia käsiteltiin YTJulkL 370/2007 8 § 1 mom. 1 kohta ja 2 mom. perusteella salaisena.)

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus toteaa valtuuston 1.6.2020 päätökset § 17 - § 41 laillisiksi ja päättää panna ne täytäntöön

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa