Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2020/Pykälä 228

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tarkastuslautakunta

§ 26

05.06.2020

Kunnanhallitus

§ 228

16.06.2020

 

Tilintarkastajan loppuraportti v. 2019

 

Tarklk 05.06.2020 § 26

 

 

Tilintarkastajan loppuraportti on esityslistan liitteenä.

 

Puheenjohtajan ehdotus:

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös:

Hyväksyttiin.

__________

 

Khall 16.06.2020 § 228

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 81 §:n mukaan tilintarkastaja ilmoittaa tarkastussuunnitelman toteutumisesta ja tarkastushavainnoistaan tarkastuslautakunnalle sen määrämällä tavalla. Tilintarkastaja on antanut vuoden 2019 loppuraportin 28.5.2020. Tilintarkastajan loppuraportissa käsitellään hallinnon laillisuutta ja valtuuston päätöksenmukaisuutta, valtionosuuksia, riskienhallintaa, sisäistä valvontaa ja konsernivalvontaa sekä tilinpäätökseen ja kirjanpitoon liittyviä asioita.

 

Tilintarkastajan loppuraportti liitteenä.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi tilintarkastajan loppuraportin vuodelta 2019. Lautakuntien tulee antaa lausuntonsa raportissa mainituista asioista syyskuun loppuun mennessä. Kunnanhallitus käsittelee raportissa mainitut asiat ja niihin annetut lausunnot lokakuun loppuun mennessä.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa