Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.05.2020/Pykälä 177

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 177

05.05.2020

 

Kallon kylän asukkaiden pyyntö kunnanhallitukselle otto-oikeuden käyttämisestä sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökseen koskien sivuneuvolatoiminnan lakkauttamista

 

86/05.09.00/2019

 

Khall 05.05.2020 § 177

 

Kunnan kirjaamoon 22.4.2020 saapuneella ja 38 henkilön allekirjoittamalla kirjeellä allekirjoittaneet Kallon kylän asukkaat ovat pyytäneet seuraavaa:

 

"Me allekirjoittaneet Kallon kylän asukkaat olemme huolestuneita sivuneuvolatoiminnan lakkautus päätöksestä sosiaalilautakunnassa. Kittilän kunnanhallituksen tulee käyttää otto oikeutta lautakunnan päätökseen ja viedä asia valtuuston käsittelyyn.

Liitteenä: Kittilä lehden uutisointi torstai 5.3.2020."

 

Pyyntö koskee sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöstä 26.2.2020 § 14:

 

"Sivuneuvolatoiminta

 

(Lisätietoja: johtava lääkäri, puh. 0400 356 482)

 

Sivuneuvoloiden toiminnan merkitys kylien asukkaille on merkittävästi vähentynyt viime vuosina. Suhteessa saavutettiin hyötyyn sivuneuvolatoiminta kuluttaa terveydenhoitajaresurssia kohtuuttomasti. Erityisesti aikaa kuluu pitkien etäisyyksien vuoksi maantiellä siirtymisestä paikasta toiseen.

Käytännössä naapurikunnissa ei toteuteta enää sivuneuvolatoimintaa.

 

Liitteenä aikuistiimin terveydenhoitajien Anne Vierelän ja Merja Piekkarin tekemä selvitys sivuneuvolatoiminnasta.

 

Johtavan lääkärin esitys:

Esitän, että sivuneuvolatoiminta lopetetaan tai ainakin toimintaa harvennetaan. Influenssarokotukset toteutetaan kuitenkin jatkossakin entiseen tapaan kylissä.

 

Perusturvajohtaja:

Sosiali-ja terveyslautakunta päättää, että sivuneuvolatoimintaa ei enää järjestetä nykymuotoisesti 1.6.2020 alkaen. Influenssarokotukset toteutetaan kuitenkin jatkossakin entiseen tapaan kylissä.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________ "

 

Sosiaali-ja terveyslautakunta on käsitellyt sivuneuvolatoimintaa kokouksessaan 26.2.2020 § 14. Päätökseen on liitetty asianmukainen oikaisuvaatimusohje, jonka kuluessa oikaisuvaatimusta asiasta ei olla tehty. Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon kunnan verkkosivuille 27.2.2020. Päätös on saanut lainvoiman 20.3.2020.

 

Otto-oikeutta on käytettävä viimeistään oikaisuvaatimusajan kuluessa eli sen kuluessa, jossa kuntalain 89 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä tiedoksi Kallon kylän asukkaiden pyynnön otto-oikeuden käyttämisestä sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökseen koskien sivuneuvolatoiminnan lakkauttamista

 

2) todeta, että oikeutta ei käytetä sosiaali-ja terveyslautakunnan 26.2.2020 tekemään päätökseen sivuneuvolatoiminnan lakkauttamista koskien, perusteluna päätökseen liitetty asianmukainen valitusosoitus, päätöksen lainvoimaisuus ja otto-oikeuden käyttäminen oikaisuvaatimusajan kuluessa

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa